"Tamma on yhtä turvassa kuin Englannin pankki!" sanoin minä.
"Miten te sen tiedätte?" sanoi hän. "Oli — tarkoitatte! Mikäli aavistan, on sen hupsu omistaja näihin mennessä käynyt tuolla tallissa ottamassa sen pois sieltä. Ja sen minä sanon, että kaikesta huolimatta, mitä neiti Manson puhuu tai ajattelee taikauskosta, on lady Renardsmere mielipuoli — aivan järkensä menettänyt. Eikä kukaan tiedä, mitä mielipuoli nainen seuraavaksi työkseen tekee!"
"Onpa hän kyllin tervejärkinen laahatakseen mukanaan joka paikassa pari isoa miehenkoljoa henkivartijoinaan!" huomautin minä. "En ole ensinkään varma hänen mielipuolisuudestaan."
"Te ette ymmärrä", sanoi hän. "Hän saattaa olla selvä kylläkin yhdeksässä kohdassa, mutta parantumaton mielipuoli kymmenennessä. Kymmenes kohta on tässä tapauksessa juuri tuo rubiini! Olkoonpa niin, että sanoinkin tuolla alhaalla vanhan rouvan ehkä aamuun mennessä tulevan järkiinsä — tein sen vain neiti Mansonia rohkaistakseni. Itse puolestani uskon, että hän ei tule, vaan panee tuon kiven tamman kaulaan — ja kiinalainen on läheisyydessä!"
Hän alkoi riisuutua ja hetken aikaa minä istuin tupakoiden ja miettien.
"Kuulkaapas!" sanoin minä äkkiä. "Me olemme täällä aivan lähellä Scotland Yardia. Minä ehdotan, että te ja minä pistäydymme siellä varhain huomenaamulla, ennen kuin lähdemme Epsomiin, ja yritämme tavata Jifferdeneä, ja jos saamme hänet käsiimme, kerromme hänelle kiinalaisesta. Ehkä hän pitää asiaa sen arvoisena, että lähtee sinne ja ottaa apulaisia mukaansa."
"Hyvä on!" vastasi hän. "Niin varhain kuin vain haluatte. Mutta se on melkein kuin neulan etsimistä heinäsuovasta!"
"Tuskinpa sentään", sanoin minä. "Jos, kuten sanotte, kiinalaisella on päämääränään joko lady Renardsmere tai hänen hevosensa, on hänen tultava toisen tai toisen lähelle, voidakseen toimia. Vai mitä arvelette?"
"Ette te enkä minä tiedä mitään tuon miehen aikeista, jossa on voimaa ja viekkautta niin harvinaisessa määrässä yhtyneinä", vastasi hän oraakkelimaisesti. "Vaan eipä tietenkään haittaa mitään, vaikka käymmekin tapaamassa Jifferdeneä."
Me lähdimme yhdessä Scotland Yardiin heti aamiaista syötyämme seuraavana aamuna. Me kohtasimme Jifferdenen melkein paikalla ja jäimme tuijottamaan häneen. Hän oli puettu hienoon, tahrattomaan kilpa-ajoasuun — komea keikari, kiikari olalla ja päässään korkea, valkoinen hattu mustine nauhoineen.