"Mitä se oli?" kysyin minä ajattelemattomasti.
"Se on minun asiani, nuori mies!" vastasi hän. "Saatan olla yhtä salaperäinen kuin tuo teidän herra Chenginnekin siinä kohden. En aio kertoa sitä kelle hyvänsä!"
"Siinä tapauksessa", sanoin minä, "hakevat nämä kaverit — sillä niitä täytyy olla useampia, tuo Chuh Sin keskipisteenä ja yllyttäjänä — hakevat he jok'ainoan meistä käsiinsä, lady Renardsmere, jotka olemme olleet kerran tekemisissä tuon jutun kanssa, ja silloinhan saamme kaikki olla valmiit siihen, että kurkkumme katkaistaan".
"Hupaisaa kuulla!" sanoi hän ivallisesti naurahtaen. "Mutta minuun tuo ei tehoo! Minä en pelkää!"
"Minä pelkään hirveästi!" vastasin painokkaasti. "Enkä myöskään häpeä sitä tunnustaa! Jos olisitte nähnyt, mitä minä olen, lady Renardsmere, niin luullakseni viskaisitte tuon esineen, olkoon vaikka mikä, lähimpään ojaan!"
Hän hymyili omituiseen julmaan tapaansa ja katsahti seuralaiseeni, joka tähän asti oli pysynyt äänetönnä.
"Jos noudattaisin neuvoanne, nuori mies", sanoi hän, "niin katkaisisivat he kurkkuni vain saadakseen minut ilmaisemaan, mihin ojaan sen viskasin! Mutta asiasta toiseen — mitä on neiti Hepplellä sanottavaa siihen? Te kuulutte erikoisen järkeviin naisiin, neiti Hepple, eikö niin?"
"Haluaisin puhua muutaman sanan teidän kanssanne kahden kesken, lady Renardsmere", sanoi neiti Hepple. "Olen varma siitä, että herra Cranage ei pane sitä pahaksensa — me olemme jo siksi tutut."
Minä jätin heidät kahden kesken ja lähdin parvekkeelle. Neiti Hepple viipyi lady Renardsmeren luona pitkän aikaa. Kun hän tuli ulos, katsahti hän minuun rohkaisevasti.
"Me keskustelimme asiasta", sanoi hän. "Luullakseni hän kykenee järjestämään kaikki — tyydyttävästi. Teidän sijassanne en sanoisi enkä tekisi mitään enempää. Antakaa poliisien noudattaa omia menettelytapojaan — pysykää te rauhassa. Älkää olko huolissanne. Hän ei ole missään vaarassa! Antakaa asiain mennä menojaan — niin kuin tähänkin asti."