Edistääksensä isänmaan rakkautta, oli Soloni antanut asetuksen semmoisen, että sodassa isänmaan hyväksi kaatuneitten lapset olisivat valtakunnan kustannuksella kasvatettavat; heidän muistonsa ylistettiin myös julkisella hautauksella ja kiitospuheilla. Joka pahasti kohteli köyhää, lasta eli orjaa, pidettiin rikoksen alaisena ja oli oikeuteen haastettava. Tämmöinen lempeys ja viisaus ovat Solonin antamissa la'issa merkittävät.
Ehkä Hellenat olivat moniin pieniin valtioihin jakauneet, oli kuitenkin paitsi yhteistä kieltä monta seikkaa, jotka liittivät heidät yhteen. Semmoisia olivat yhteisten jumalien palvelus, yhteiset juhlallisuudet, ennustuspaikat ja liittokunnat. Kreikkalaisten ennustuspaikoista oli Delphoin suurimmassa arvossa pidetty. Täällä oli Apollo nimiselle jumalalle rakettu templi, jossa Pythia niminen naispappi puhui ennustukset. Tämmöiseen paikkaan, näet, tultiin aina jumaluudelta neuvoa pyytämään, kun ei omin päin tahdottu tärkeihin toimituksiin ryhtyä tahi muuten salaisista asioista tietoa tarvittiin. Kun nyt Delphoin ennustuspaikka oli suuressa maineessa ja arvossa, oli sille neuvonpyytäjiltä ylen paljon antimia karttunut, joitten joukossa oli kalliita taideteoksiakin.
Yhteisistä kansan juhlallisuuksista oli Olympian kilvoitusleikit kaikkien etevimmät. Nämät vietettiin Elidin maakunnassa. Siihen paikkaan, jossa nämät leikit tapahtuivat, oli tehty kovin pitkä rata, jonka vasen puoli oli ratsuharjoituksiin ja oikea jalkamiesten taisteluksiin määrätty. Yli ympärin, niin laajaan kuin silmä kantoi, istuivat katsojat pitkissä rivissä ja innostuttivat riemuhuudoillaan kilvoittelijat, milloin kiittäen milloin moittien. — Yön vietettyä uhrilla ja lauluilla jumalien kunniaksi, aljettiin leikit auringon noustessa. Taistelus-tuomarit istuivat laipion sisäpuolelle ja kilvoittelijat astuivat esiin aloittaaksensa kilpa-juoksun. Joka ensiksi pääsi perille, sen nimeä ja syntymäkaupunkia huusi nyt julistaja kaikkien kuultavaksi. Nyt kajahtivat kummut laaksot yli ympärin nimensä ylistyksestä ja katsojain riemuhuudoista. Ajomies seisoi pystyssä kaksipyöräisissä vaunuissaan ja tuimat hevosensa riensivät muitten kanssa radalle, jonka päässä seisoi kaksi patsasta, joitten väli vaunujen piti kiertämän, palataksensa kaksitoista kertaa samaa matkaa. Myöskin ruvettiin nyrkkisille ja ratsukilvoitukseen. Juhlallisuuden viimeinen päivä oli voittajain palkitsemiseen määrätty. Tämä tapahtui, sitten kuin pyhässä ahossa oli uhria tehty. Voittajat tulivat komeissa vaatteissa, palmu-oksia kädessä, vieläpä huilunsoittajiakin seurassansa. Kunniapalkinto oli seppele öljypuun oksista, jonka taistelustuomarit laskivat voittajan päähän. Tämmöisen palkinnon saaminen oli suurin kunnia Kreikassa ja voittajan kansalaiset luulivat syntymäkaupunkinsa hänestä saaneen ison kunnioituksen. He toivat hänen, riemukulkua käyden, lauloivat hänelle ylistyslauluja ja asettivat vartalokuvansa Olympiaan, jossa jälkeisinä aikoina monta sataa semmoista on ollut nähtävänä. Voittajain nimet tulivat kuuluisiksi ympäri koko Kreikanmaan. Eräs vanha Kreikkalainen kuoli ilosta, kun syleili poikaansa voittajana, ja hautauksellansa olivat kaikki Olympiassa olevat Kreikkalaiset saapuvilla. Diagora, jalomielinen Hellena Rodon saaresta oli itse ennen kruunattu voittajaksi Olympiassa ja toi vanhaan ikään jouduttuansa molemmat poikansa sinne, jossa kumpikin voitti kunniaseppeleen. Mutta jalomielisesti laskivat nuorukaiset seppeleensä isänsä päähän, nostivat hänen hartioillensa ja veivät hänen katsojain keskelle. Kaikki huusivat hänelle onnen toivotuksia ja heittivät päällensä kukkasia. Vanhuus ei voinut näin suurta onnea kannattaa, vaan vaipui, kaikkien nähden, kuolleena maahan.
Nämät Olympian kilvotus-leikit tapahtuivat säännöllisesti joka neljäs vuosi heinäkuussa. Kaikenlaisia taituria kokoontui tänne toistensa kanssa kilvoittelemaan. Huiluinsoittajat ynnä muut semmoiset lauloivat kaikkien kuullessa laulunsa, taistellen etuisuudesta. — Kaiken tämän kautta pääsi sivistys hyvin edistymään. Täällä saivat ystävät, oltuansa kauan erillänsä, nähdä toisiansa. Täällä syntyi useinkin ystävyys erityisten ihmisten ja kokonaisten kaupunkienkin välillä. Nämät kilvoitusleikit, jotka olivat koko Kreikan yhdistysside, perustivat sittemmin yhteisen aianluvun. Nelivuotinen aika, joka kului näitten juhlallisuuksien välillä, kutsuttiin Olympiadiksi.
Hellenain sorea ja helposti muodostuva kieli oli vielä toinen side, joka yhdisti erityiset lahot yhdeksi kansaksi. Hyvin varhain kukoisti Hellenain keskellä runollisuus. Innostuneet runoilijat ovat runoelmilla, jotka meidän aikoihin asti ovat säilyneet, ylistäneet sankarien jaloja urostöitä. Sittemmin, kun kirjoitustaito tuli tutuksi, edistyi runollisuus yhä paremmin. Jälkeenpäin rupesivat tietoviisaat ihmiskunnan tärkeitä asioita tarkastelemaan ja tutkimaan, levittäen opetuksillansa tiedon valoa ympäri Kreikanmaata. Näihin kuuluvat Pythagora, Sokrate, Plato y.m.
Kaikkien tiedeitten ja taideitten jopa Kreikkalaisten omituisen elämänkin keskuus oli Atänai. Spartassa taas elettiin omin päin eikä huolittu toisten vehkeistä paljon mitään. Atänai oli komein ja rikkain kaupunki koko Kreikassa. Varhain aamuisin tulivat maalaiset huutaen laulaen kaupunkiin, tuoden mukaansa myytävät elatusaineet. Nyt avattiin rihkamapuodit; vähitellen tulivat kadut ihmisiä täyteen ja pauhina karttui karttumistansa. Yksi osa porvaria meni töihinsä ja toiset taas hajosivat kukin tahansa, mikä minnekin. Edellä puolipäivää ja ehtoolla käveltin pitkin Ilisson rantaa ja ympäri kaupunkia. Mutta kaupungin valtatorilla oli väenpaljous kuitenkin aina tihein. Täällä pidettiin usein kansankokouksia, täällä oli Senaatin kokoushuone ja Arkontain tuomio-istuin; yli ympärin oli rihkamapuotia, kultaseppien pajoja ja parran-ajeliain työpaikkoja. Nämät paikat olivat aina täynnä uuteliaita ja laiskuria. Useat harjoittelivat myös metsänkäyntiä ja voimistelemista. Kylpemättä eivät Atänalaiset voineet olla yhtä päivääkään. Rikkaammat pitivät kylpy-laitoksia omissa asumuksissaan, vaan köyhemmät kävivät yhteisissä kylpyhuoneissa. Enimmät Atänalaisista pitivät lyhyet alusvaatteet ja niitten päällä jonkunmoisen kauhtanan, joka peitti ruumiin kokonaan. Tämä päällystakki oli tavallisesti painamaton, vaan rikkailla oli se kalliimmista ja painetuista kankaista tehty. Katsottiin kaikille tärkeäksi oikein näpperästi kääriä tämä kauhtana ympärillensä. Myöhempinä aikoina käytettiin paljon voiteita. Naiset asuivat erinäisessä huonet-osassa ja olivat melkein kokonaan suljetut muitten yhteiselämästä. Atänaissa käytiin tavallisesti jalkasin, mutta rikkaat käyttivät vaunuja ja kantotuolia; tahi antoivat seurassaan olevan orjan kantaa tuolin, johon heidän torilla eli kävelyksillä ollessaan sopi istua. Varakkaat koristivat huoneitansa, miten paraiten voivat. Ruokapöydän tarjoomat nautinnot olivat Atänalaisille hyvin mieleen. Monta ruokalajia hankittiin kaukaisista maista, ehkä Kreikanmaa olikin hyvin rikas hyvistä hedelmistä, kasvuksista, kaloista ja muista luonnon tuotteista. Atria alkoi tavallisesti linnunmunilla ja loppui puunhedelmillä. — Kreikkalaiset eivät istuneet syödessänsä, vaan makasivat makuu-sohvilla niinkuin itämaalaisten tapa oli. Kestiatrioilla oli ruokasali täynnänsä juhlasavua ja muita hyvänhajuisia suitsutuksia. Viinapöydällä kimalti hopea ja kulta-laatukoita, jotka useinkin olivat kalliilla kivillä koristetut. Kukin vieras seppelöittiin ja jokaisella oli orja takanansa. Iloisissa seuroissa valittiin arvonheitolla yksi juomakuninkaaksi. Tämä määräsi kaikki pitoihin kuuluvat seikat, esitti muistomaljat, sääsi leikillisiä juomalakia j.n.e. Riemuisia lauluja ilahutti vierasten sydämmet; lyyry[2] kävi ympäri koko seuraa ja jokaisen täytyi laulaa joku laulu, kun vuoronsa tuli. — Kreikkalaisilla oli kovin paljon orjia; ainoastaan Attikassa oli niitä noin 400,000. Nämät toimittivat kaikenlaisia asioita; he olivat palvelijoina, keittäjinä, lasten-opettajina, esilukijoina, kopioitsijoina j.n.e. Maalla olivat maanviljelys ja karjanhoito toimimituksinansa. Sota-vankeuteen joutuneet tehtin tavallisesti orjiksi. Myöskin ostettiin orjia varsinaisilta orjankauppiailta. Poikalapsen syntyessä ripustettiin seinälle seppele öljypuun oksista, mutta jos tyttölapsi oli syntynyt, ripustettiin villainen rihma. Öljypuun oksa, näet, viittasi maanviljelys-toimiin ja tuo rihma vaimollisiin askareisin. Kun oli lapsi henkenensä päivinensä kokonaan isän vallassa, laskettiin jokainen äsken syntynyt lapsi isänsä jalkain juurelle. Jos tämä nosti sen helmaansa, oli hän sillä ottanut velvollisuudeksensa kasvattaa lapsi. Mutta jos hän antoi sen olla koskematta, piti lapsi tapettaman tahi heitettämän oman onnensa nojaan. Viimeisinä aikoina tapahtui tämmöinen julmuus hyvin harvoin. Seitsemännellä eli kymmenennellä päivällä jälkeen syntymisen tehtiin kaikille sukulaisille uhri-atria, jossa lapselle annettiin nimensä. Nyt kirjoitettiin nimi sukuluetteloon ja vanhempien täytyi vannoa lapsen olevan heidän omansa. Kahdeksannentoista vuoden iässä piti nuorukaisen sotapalvelukseen lähtemän. Alttarin juurella oli hänen pyhä vala vannominen ei milloinkaan häpäisevänsä valtion sota-aseita vaan uhraavansa hengen isänmaan hyväksi. Hellena kun pääsi kahdenkymmenen vuoden ikäiseksi, pantiin sukunsa mieslukuun. Nyt sai hän käydä kansankokouksissa, hakea valtiovirkoja ja itse tavaransa holhoa. Nuorison sivistyskeinot olivat voimisteleminen ja soitanto; voimistelemista opittiin Gymnasio nimisissä opetuslaitoksissa. Nämät olivat suuret rakennukset, joitten ympärillä oli puutarhoja ja pyhä aho. Myöskin oli niissä kylpyhuoneita ja isoja salia, joihin puhelijat ja tietoviisaat kokoilivat oppilaisensa. Soitannossa, runoelmataiteessa ja muissa tieteellisissä aineissa saivat lapset opetusta erityisistä kotiopettajista. Kuvaveiston, maalauksen ja rakennustaiteen saattivat Kreikkalaiset erinomaisen korkealle kannalle; kuvaveistolliset teoksensa eivät vielä ole etevämpiänsä nähneet. Yhtä kuuluisat ovat he tieteellisistä ja runollisista harjoituksistaan. Heistä on kaikki sivistys lähtenyt; he ovat päässeet muitten kansojen opettajiksi.
Ottakaamme nyt tämän kansan ulkonainen historia tarkastellaksemme. Kreikan ulkonainen rauha häirittiin ensiksi v. 490 e.Kr., kun Persialaiset samosivat maahan. Tuli, näet, iso persialainen sotajoukko kuudella sadalla aluksella ja nousi maalle Attikan rannikkoon. Täällä tuo urhoollinen Miltiade Maratonin lakeudella hävitti koko persialaisen sotavoiman. Mutta Persialaiset eivät jättäneet sitä asiaa siksensä, vaan Xerxes kuningas vei vähän aikaa jälkeenpäin äärettömän sotavoiman Kreikanmaalle. Salaminin saarella, Atänain likipaikoilla nousi ankara meritappelu, jossa Kreikkalaiset Temistoklen johdatuksen alla saivat oivallisen voiton, hävittäen melkein tykkönään vihollisten laivaston. Tämä sota, jossa Kreikkalaiset yhä pääsivät voitolle, kesti vielä muutamia kymmenkuntia vuosia, kunnekka sota itsestään taukosi noin v. 449. Mutta valitettavasti syttyi Spartan ja Atänain välillä keskinäisiä riitoja, jotka pian muuttuivat verisiksi sodiksi, jotka aikaan pitkään turmelivat varallisuuden ja toimellisuuden. Kun valtioitten voimat näistä kestävistä riidoista uupuivat, pääsi Makedonian kuningas Philippo sekaantumaan Kreikan sisällisiin oloihin. Hänen oli sitten helppo asia, pakoittaa Kreikkalaiset valtaherruuteensa mieltymään. Poikansa Aleksantero Suuri päätti isänsä alkaman työn. Kreikan vapaus ja itsenäisyys meni palaamattomiin. Makedonian valtakunnan hajottua, koetti Kreikka riutuvaisena jäännöksenä vapauttansa suojella. Mutta jo v. 146 e.Kr. tuli tämä maa Rooman käskyn-alaiseksi ja pysyi nyt Roomalaisten valtaan yhdistettynä, Kun tämä v. 395 jälkeen Kristuksen jaettiin kahteen osaan, läntiseen ja itäiseen valtakuntaan, pantiin Kreikanmaa itäiseen kuulumaan. Itäinen valtakunta, jonka pääkaupunki oli Byzantsi (Konstantinopel), tuli Kreikan keisarikunnan nimiseksi. Tämä valtio, johon nyt varsinainen Kreikka oli liitetty, tuli v. 1453 j.Kr. Turkkilaisten haltuun. Näitten orjuuden alla Kreikkalaiset pysyivät, kunnekka Turkkilaisten kovuus ja julmuus karttui siihen määrään, että heidän väkisinkin täytyi ruveta maansa vapauttamiseen. Tämä onnistui heille viimein monivuotisten vaihetten ja kärsimysten jälkeen. Kreikka tuli nyt jälleen itsenäiseksi valtakunnaksi.
9. Roomalaiset.
Toinen vanhanaikaisen historian pääkansa on Roomalaiset. — Eteläiseen Italiaan asettui jo varhain Kreikkalaisia siirtokuntia. Mutta vanhimmissa aioissa kansoitti monta itsenäistä kansakuntaa tätä viljavaa maata, joka viimein joutui kokonaan Rooman haltuun. Näistä kansoista ovat Etruskat, jotka levisivät yli ison osan Italian saarentoa, mainittavat. Maan viljaisuus työnsi asukkaansa maanviljelyskeinoon ryhtymään, mutta Etruskat eivät ainoastaan osanneet maatansa viljellä, vaan olivat myös moniin taiteisin pystyneet. Erittäinkin ovat he edistyttäneet kaikkia, mitä ulkonaiseen epäjumalan palvelukseen kuuluu, niinkuin uhria, juhlallisuuksia, juhlakäytöksiä ja ennustustaitoa. Heistä ovat Roomalaiset saaneet parhaimman osan sivistyksensä alkusiemeniä. Rooman vanhin historia on himeän hämäryyden peittämä. Romulo ja Remo ovat niitten miesten nimet, jotka Huhtikuun 21 päivänä vuonna 753 e.Kr. sanotaan perustaneen Roomaa, maailman pääkaupunkia. Siis, kun tämä tapahtui, oli Adrian meren toisella puolella Salomoni jo aikaa sitten vaipunut kuoleman uneen jopa Olympian kilvoitus-leikitkin aljetut. Romulo hankki uuteen kaupunkiinsa asukkaita ja rupesi sitä kuninkaana hallitsemaan. Hän jakoi kansan kolmeen lahkoon ja kunkin lahon kymmeneen luokkaan eli Kuriaan. Itse kansa jakaantui kahteen säätyyn: Patriciat eli ylimysmiehet ja Plebeijat eli alhaisolaiset. Näitten säätyjen välillä syntyi alinomaisia riitoja, jotka kestivät vuosisadat läpitsensä. Patricioille, jotka luultavasti olivat alku-asukkaat, olivat, näet, kaikki valtiovirat annetut; niin esimerkiksi otettiin ainoastaan heidän joukosta Romulon asettaman senaatin jäsenet. Kuningasten valta oli melkein samalainen, kuin Kreikan ruhtinailla ennen oli ollut. He olivat ylimmäiset sotapäälliköt ja ylimmäiset papit, kutsuivat kokoon Senaatin ja kansankokoukset, kun valtion la'ista, sodan ja rauhan asioista oli päätettävä. Ei mihinkään valtiolliseen toimeen ollut rupeaminen, ennenkuin jumaloista oli neuvoa haettu. Tämmöinen tiedusteleminen oli Augura ja Haruspici nimisten pappien tehtävä. Nämät ennustivat lintujen lennosta ja viserryksestä, kanain syömisestä, ukkosen jylinästä, ukontulen leimauksesta ja muista senkaltaisista. Kaikki nämät laitokset olivat alkuansa etruskilaisia. Kuninkaallisen arvon merkit olivat myös etruskilaista syntymäperää. Kuninkaan edellä kävi kaksitoista liktori nimistä miestä, jotka kukin kantoivat varpukerpun, jossa rippui kirves, merkiksi muka että kuninkaan oli oikeus hengeksi rangaista.
Romulon jälkeen hallitsi Numa, joka on valtion oikeana perustajana pidettävänä. Parhaasta päästä koetti hän alamaistensa sydämmiin juurittaa jumalien kunnioittamista; heistä sanoi lakiensa ja laitostensa lähteneen. Hän sääsi monta uutta tapaa jumalanpalveluksessa ja piti tarkan huolen, että nuot pidettäisiin pyhinä. Mikä Romulon hallitessa oli ollut kuninkaallista alusmaata, jakoi Numa pellottomille kansalaisille, että he muka jättäisivät sotahalunsa ja mieltyisivät rauhallisiin toimiin. Sittemmin jakoi hän koko Rooman alan osakuntiin ja asetti jokaiselle peräänkatsojansa, jonka piti kirjoittaman ylös, kuka huolettomasti ja kuka hyvin peltonsa viljeli että kuningas muka tietäisi ahkerat palkita. Lakinsa oli naisille ylen ankarat; he eivät saaneet viiniä juoda eikä ollenkaan miesten toimiin sekaantua. Avioliitto pidettiin semmoisessa pyhyydessä, että 580 vuotta jälkeen kaupungin perustuksen oli kulunut, kun ensimäinen avioliitto rikottiin.