Kansain-vaellukset alkavat Hunnilaisten tulolla Eurooppaan v. 375 j.Kr. Tämä kansa tuli Aasian aromailta. Mikä syy lienee pakoittanut heitä tähän vaellukseensa on tietämättömissä. Mutta näkyy ainakin olleen kansoissa joku salainen taipumus, joka on pakoittanut heidät idästä länteen vaeltamaan. Sillä se seikka käy maailman historiasta selväksi, että maan asuttaminen on tapahtunut idästä länteen. No, mikä lienee ollutkin, on se vaan selvänä totena, että Hunnilaiset Eurooppaan tultuaan panivat kaikki kansat, jotka tiellänsä olivat, liikkeelle.

Ennenkuin rupeemme heidän retkeänsä Euroopassa ja sen seurauksia katsastelemaan, täytyy meidän heidän tavoistansa muutamia sanoja lausua, koska ovat kansain-vaellusten oikea syy. — He mainitaan olleen ulkomuodoltansa hirmuisen julmat, jotta enemmin olivat kaksijalkaisten eläinten näköiset kuin ihmisten. He eivät nauttineet muuta ruoka-aineita, kuin lihaa, jota söivät vallan raa'altansa, ja metsissä kasvavia yrtinjuuria. Sanotaan heillä olleen tapana panna lihakappaleet satulaksi hevosenselkään, sillä tavalla kantaen evään mukaansa. Leipää pitivät he aivan ventona ruokana. Maanviljelys oli heille vallan outo. Vakinaisia asuntopaikkoja eivät kärsineet. Lapsuudesta saakka olivat oppineet kuljeskella yli ympärin metsissä ja majoitella milloin missäkin, useinkin sinertävän taivaan alla. Tavallisesti oli heillä kuitenkin telttiä, jotka veivät mukaansa matkoilla. Vaatteitansa, joita oli heillä palttinasta ja myöskin metsänhiirien nahasta, eivät riisuneet ruumiistansa, ennenkuin nämät hajosivat ryysyiksi. Hevosiinsa olivat ikään kuin kiinnitetyt. Hevosen selässä söivät, nukkuivat ja toimittelivat kaikkia askareitansa. Tappeluksissa sanotaan heidän olleen erinomaisen sukkelia, niinkuin tavoistansa muutoinkin on arvattava.

Tämmöinen oli nyt se kansa, joka pani kaikki entiset asiat sekasortoon. Ensin tapasivat Alanit, joista osa yhdistyi heidän laumoihinsa ja toinen lähti heitä pakoon. Sitten kohtasivat Götiläiset, jotka asuskelivat Don-virrasta aina Theiss-virtaan saakka. Nämät jakaantuivat kahteen pää-osaan: Itägötiläiset ja Länsigötiläiset. Edelliset lannistuivat Hunnilaisten alle, mutta Länsigötiläiset pakenivat Kreikkalaiseen keisarikuntaan, jossa saivat asuntopaikkoja. Mutta tänne asettuansa sekaantuivat pian riitaan Kreikkalaisten kanssa. Jonkun aian perästä ilmaantuivat he Italiassa, hävittäen Rooman kaupunkia. Tästä lähtivät Espaniaan, jossa perustivat väkevän valtakunnan. — Hunnilaiset taas riensivät yhä länteenpäin, pakoittaen kaikki Germanilaiset ja Slavilaiset kansakunnat, jotka asuivat Don, Weichsel ja Donau virtojen välillä, joko pakoon lähtemään tahi valtansa alle lannistumaan. Niinpä lähti eräs Radagaiso niminen kuningas ynnä suuret sotajoukot Sveviä, Alania ja vandalia Hunnilaisia pakoon ja tuli hävittäen ja kaikenlaista julmuutta harjoittaen Italiaan, jossa tuho hänen saavutti. Iso osa sotilaitansa sai täällä surmansa ja muut pötkivät joutuisasti pakoon, lähtien isommalta osalta Galliaan, jossa rupesivat kaikellaisiin tuhotöihin. Muutamia vuosia jälkeenpäin tulivat samat kansat Espaniaan, jonka asuttivat. Tämä tapahtui vuonna 409 j.Kr. Jo v. 429 lähtivät vandalit Gibraltarin salmen yli Ahrikkaan jonka pohjoispuolen ottivat valtoihinsa. Täällä valtansa pysyi nuon vuosisadan aikaa. — Hunnilaiset taas näyttävät nyt jonkun aian pysyneen alallansa. Mutta tämä lepo pian loppui, kun tuo mainio Attila tuli heidän kuninkaaksensa. Tätä miestä pelkäsi ja kamoksui koko senaikainen maailma. Hänen julmuudestansa oli semmoinen pelko syntynyt, että oli hoku semmoinen että mihin hevosensa kavio oli astunut, siinä ei enään ruohoa kasvanut. Tämän miehen johdon alla tulivat Hunnilaiset Galliaan, johon aikojen kuluessa erityisiä kansoja oli asettunut. Etevimmät olivat Frankilaiset, jotka sittemmin ottivat koko Gallian valtoihinsa, ja Burgundilaiset jotka asuivat itäisessä osassa maata. Länsi-götiläiset taas pitivät Espaniaan koskevan osan maata hallussansa. Kaikki nämät kansat ynnä Roomalaiset liittyivät yhteen, vastustaaksensa Hunnilaisia ja tekivätkin heille niin kovaa vastarintaa, että heidän täytyi suurella häviöllä peräytyä. Mutta jo tulevana vuonna 452 j.Kr. tunkeusi Attila hävittäen ja polttaen Italiaan. Täältä sanotaan roomalainen pispa Leo hyvillä sanoilla saaneen hänen palaamaan. Jo seuraavana vuonna kuoli Attila ja Hunnilaisten nimi ja valta katosi historiasta.

Niinkuin jo ennen olemme maininneet, hävisi Rooman valtakunta Italiasta kokonaan v. 476 j.Kr. Italian haltiaksi tuli nyt Herulien ruhtinas Odoacer. Mutta jo v. 493 täytyi Herulien lannistua Itägötiläisten alle, jotka nyt pääsivät Italian hallitsijoiksi. Heidän valtansa pysyi vuoteen 553, jolloin Kreikkalainen keisari Justiniano kukisti Italian valtansa alle. Mutta eipä aikaakaan, niin kadottivat Kreikkalaiset keisarit koko pohjoisen puolen Italiata Longobardille, jotka tulivat tähän maahan nykyisestä Unkarista Donaun tienoilta. Heidän valtansa leveni yhä eteläänpäin, kunnes Frankilaisten keisari Kaarlo Suuri hävitti heidän valtakuntansa v. 776 j.Kr.

Vielä on Anglosaksien muutanto Britanniaan mainittava. Tämä maa oli jo aikoja sitten tullut Roomalaisten valtaan, mutta kun Rooman valta oli ruvennut yhä enemmin kitumaan ja rappiolle joutumaan, niin oli Roomalaisten täytynyt jättää koko tämä saarimaa oman onnensa nojaan, suojellaksensa muita alusmaitansa. Kun vielä lisäksi turmelevaisia sotia rupesi raivoomaan maan asukasten välillä ja ei tahtonut voitto kummallekkaan puolelle oikein kallistua, niin olivat riidat vierasten avulla ratkaistavat. Oli, näet, sota syttynyt Brittiläisten ja pohjoisemmin asuvaisten Piktien ja Skottilaisten välillä ja kun eivät voineet Brittiläiset torjua päältänsä vihollistensa päällekarkauksia, kutsuivat he avuksensa Anglosaksit, jotka asuivat pohjoisessa Saksanmaassa Pohjoismeren rannoilla. Nämät tulivatkin, mutta ottivat palkaksi avustansa maan haltuunsa.

Germanilaiset (Saksalaiset).

Melkein kaikki ne kansat, joita olemme maininneet, kansain vaelluksista puhuessamme, olivat Germanilaista sukuperää. Vanhojen Germanilaisten tavoista täytyy meidän siis vähän laveammin jutella, erittäinkin kun meidän aikainen sivistys suurimmasta osasta ensin on heidän seassansa juurtunut ja kukoistanut. Germanilaisten oikea pesäpaikka oli Germania eli nykyinen Saksanmaa. Mutta Germanilaisia kansoja otti myöskin muita maita paitsi nykyistä Saksanmaata haltuunsa. Niinpä asettuivat Frankilaiset Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan ja Anglosaksit Britanniaan. Näissä maissa on Germanilainen kansallisuus hämmentynyt niihin kansallisuuksiin, joitten hallussa maat ennaltaan olivat ja näistä kansain-sekaannuksista ovat sittemmin nykyiset Ranskan ja Englannin kansat syntyneet. Tästä näemme, kuinka sivistyksensä puolesta etevimmät kansat Euroopassa monessa kohden nojaavat germanilaisuuteen. Puhuessamme tässä luvussa Germanilaisista, tarkastelemme parhaittain niitä, jotka asuskelivat nykyisessä Saksanmaassa ja joittenka jälkeiset nykyiset Saksalaiset ovat.

Germanilaiset olivat vahvaa ja rotevaa sukua, pitkät ja soreat kuin tammet maansa metsissä. Terävät silmänsä olivat siniset ja hiuksensa kullankeltaiset. Tämä ulkomuoto oli Germanilaisilla vuosisatoja läpitsensä. Tukka oli Germanilaisilla suuresta arvosta, jonka tähden pitivät siitä suurta huolta. Myöskin Roomalaisten tykönä pidettiin kullankarvaiset hiukset suuressa arvossa, niin että roomalaiset naiset kantoivat Germanilaisilta ostetuita hiuksia taikka antoivat omalle tukallensa voiteella, johon kultahietaa oli sekoitettuna, kullankarvaisen värin. — Germanilaisten puku oli semmoinen ett'ei siitä ollut ruumiin vapaalle liikunnolle ja voimien käyttämiselle mitään estettä.

Ruumiinmukainen nuttu eli takki hihoitta oli heidän alkuperäinen pukunsa. Eläinten taljat kannettiin usein päällys-verhona, mutta tämä oli enemmin koristukseksi, kuin peitteeksi. — Myöskin Germanilaisten viholliset kiittivät ja ylistivät suuresti heidän hyvät avut. Heissä oli muka suuri oman arvonsa tunto ja sekä itsenäiseen että valtiolliseen vapauteen taipuva mieli. Germanilaisten mielenlaatuun kuului myöskin syvämielisyys ja tunnollisuus. Miehuus ja urhoollisuus elähyttivät kaikkia. Mies pidettiin arvossa sen mukaan, kuin hän oli urhoollinen ja sotaisa. Se oli suuri juhlallisuus, kun miehistyneelle nuorukaiselle ensin annettiin sota-aseet. Kaikkiin toimituksiin veivät miehet sota-aseet mukaansa. Sota-päälliköitä valitessansa, pitivät enemmin lukua miehen urhoollisuudesta kuin i'ästä. Vaimot ja lapset otettiin mukaan tappeluksiin, että muka niistä olisi sotivaisille suurempi kehoitus urhoollisuuteen. — Usein tapahtui, että joku arvossa pidetty sotilas kutsui miehiä johonkuhun sota-yritykseen; silloin kokoontuivat useat hänen ympärillensä sekä sota-innosta että luottamuksesta kutsujan sotakuntoon. Kaikki kokoontuneet vannoivat uskollisuuden valaa hänelle, niin että hänen oli oikeus tappaa se, joka osoitti tottelemattomuutta ja uppiniskaisuutta. Jälkeen tappeluksen antoi hän palkinnoksi seuraajillensa jonkun osan sotasaaliista, niinkuin sota-aseita, hevoisia ja vaatteita. Germanilaisten sotahimo pakoittivat heitä usein lähtemään muille maille sotapalvelukseen. Niin oli Augusto keisarilla Roomassa germanilainen vartiajoukko.

Tappelukseen rynnätessä nostivat Germanilaiset kamottavaisen sotahuudon. Jos soturin voimat lannistuivat, niin riensivät usein naiset avuksi. Tästä näemme, kuinka naiset ottivat osan miesten toimissa. Olikin ominaisuus Germanilaisissa, että pitivät naiset suuressa kunniassa. Tässäpä oli alku, jonka vasta Kristin-usko saatti kukoistukseen, siihen ritariseen mieleen, joka keski-aikana oli yleinen Germanilaisissa kansoissa. — Vanhoilla Germanilaisilla kyllä oli pakanallisia menoja, mutta nämät olivat vallan erilaiset Itämaalaisten jumalanpalveluksesta. Synkeissä metsissä, ikivanhain puitten juurilla rukoilivat isäinsä jumalia. Täällä oli heillä pyhiä paikkoja jumalain kunniaksi.