Kun Germanilaiset vielä paimentolaisina elivät isän-valtaisuudessa, oli kunkin perheenisäntä sen korkein herra. Ainoastaan sodassa valittiin erityinen päällysmies. Näitten päälliköitten, ruhtinasten ja kuningasten valta oli hyvin rajoitettu ja määrätty. Jo aikasin oli Germanilaisilla eroitus vapaitten ja orjain välillä. Ainoastaan edelliset otettiin kansan lukuun ja ainoastaan heillä oli kansain- kokouksissa jotakin sanomista. Kuninkaat, jotka pian alinomaisten sotain tähden tulivat tavallisiksi, eivät saaneet muuta eläkettä kuin vapa-ehtoisia lahjoja ja suurempaa osaa sotasaaliista. Tähän tuli vielä joku osa sakoista. — Kun joku maa oli valloitettu, jaettiin se kuninkaan ja etevimpien sotilasten välillä. Tämä jako tapahtui arvalla. Kuningas taas antoi usein omasta maan osastaan jonkun maatilkun läänityksenä seuraajillensa, kun ei muulla voinut heidän apuansa palkita. Samalla tavalla tekivät myös etevimmät sotilaat (Athalingit), jotka eivät yksin lähteneet sotaan, vaan toivat mukaansa seuran, joka heiltä sai palkkansa. Tämän palkan antoivat Athalingit siitä maan-osasta, joka jaolla oli langennut heidän osallensa. Myöskin oli semmoisia (Frilingit), jotka tulivat sotaan ilman seuratta. He saivat vähemmän maanosan kuin Athalingit, kun ei heillä ollut mitään seuraa palkittavana. Kukin läänityksen ottaja eli vasalli oli läänissänsä itsevaltainen. Hänellä oli ainoastaan lääniherransa kohtaan muutamia velvollisuuksia. Näistä etevin oli velvollisuus lähteä sotaan kun tuli lääniherrasta käsky. Aikaa voittaen muuttuivat läänitykset perittäviksi ja silloin tulivat vasallit melkein itsenäisiksi ruhtinaiksi.
Sivistyksen siemenet saivat Germanilaiset kansat Roomalaisilta. Nuot entiset raa'at elatuskeinot, metsästäminen ja karjanhoito, jättivät vähitellen siaa maanviljelykselle, keinollisuudelle ja kaupan-liikkeelle. Kristinusko vaikutti mahdottoman paljon Germanilaisten sivistyttämiseen. Tämä tuli ensin Länsigötiläisille tutuksi; pispa Ulphilas käänsi neljät Evankeliumit heidän kieleksi. — Kaupan-liike sydänsaksassa ei ensinnä ollut muuta, kuin luonnon-tuotteitten vaihettaminen. Frankilaisten keisari Kaarlo Suuren aikana määrättiin muutamia paikkoja, joissa olisi kauppatavarain vaihetus tapahtuva. Eläinten-taljoja, suolaa, viljaa, viiniä, kudotuita kankaita ja orjia oli tavalliset kauppatavarat. Muutoin on kaupasta merkittävä, että se jo aikasin tuli Juutalaisten käsiin, sillä meidän on muistaminen, ett'ei entisinä aikoina löytynyt mitään porvari-säätyä. Tämä syntyi vasta 13:nnella vuosisadalla.
Germanilaisten vanhat la'it ja oikeudet ovat mitä merkillisimpiä. Ensi-aikoina ratkaistiin kaikki tärkeimmät riidat yhteisissä kansan-kokouksissa, mutta vähemmät riita-asiat heitettiin kyläkunnan esimiesten ratkaistaviksi, sitten kuin jonkunmoinen lautakunta ensin oli sanonut ajatuksensa. Tuomiot langettivat nämät riitain ratkaisijat enemmin vanhan tavan mukaan kuin minkään varsinaisen lain ohjeesta, sillä vasta myöhemmin tulivat kirjoitetut la'it tavallisiksi. Tuli, näet, tarpeelliseksi kirjallisesti säilyttää ne säännöt, jotka elivät kansan huulilla. Nämät la'it tarkoittivat parhaasta päästä pahanilkisyyden rankaisemista. Kovin rangaistus oli kuolema, jota kuitenkin harvoin ja ainoastaan jumalain lepyttämiseksi käytettiin. Ainoastaan papit saivat kuoleman tuomion julistaa. Muita ruumiillisia rangaistuksia kuin kuolemaa ei tarvinnut vapaan miehen kärsiä. Ainoastaan orjat olivat kurituksen alaiset. Sakot olivat tavallisimmat rankaisemisen keinot. Asetukset vahingon korvauksesta ovat erittäin merkittävät. Jos esim. kellään putoovasta puun-oksasta tuli joku vanhinko, sai hän vahinkonsa korvaukseksi sen puun omaksensa, josta oksa oli pudonnut. Samalla tavalla jos jonkun elikko vahingoitti ketään, täytyi omistajan antaa elikko vahingoitetulle korvaukseksi. Sen mukaan, miten ja millä tavalla rikos oli tehty, määrättiin rangaistuksen kovuus. Jos oli joku kavaluudella tapettu, niin kävi rangaistus tappajalle kovemmaksi. Ensinnä suoritettiin sakot elikoilla, mutta sittemmin rahoilla, kun olivat Roomalaisilta oppineet näitä käyttämään. — Kavaluudella tapahtuneesta murhasta maksettiin nuon 600 ruplaa sakkoa; mutta riidan vimmassa tapahtuneesta maksettiin ainoastaan 200 ruplaa sakkorahaa. Kunkin jäsenen tärvelemisestä oli eri sakko-makso. Myöskin oli eroitus sakoissa, jos oli veri vuotanut taikka ei. Säätykunnian loukkaamisesta oli rangaistus semmoinen, että rangaistuksen alaiselta leikattiin hiukset ja parta pois. Väkivoimalla murtautua toisen huoneesen pidettiin erinomaisen suurena rikoksena ja rangaistiin kovasti. Kun jonkun omaisuutta joko ostolla tahi lahjalla toiselle omistettiin, oli joku kuvauksellinen toimitus tapahtuva, jolla osoitetiin entisen omistajan oikeuden menevän toiselle. Tämä tapahtui kaupan tahi lahjan vakuutukseksi ja lupauksen ynnä erittäinkin valan vahvistukseksi. Kun esm. joku maantila myytiin, antoi myyjä kappaleen turvetta eli muuta semmoista ostajalle, ja huonet-rakennuksen myytäessä sai ostaja lastusen. Käden-lyöntö oli tavallinen lupauksen vahvistus.
Kukin vapaa mies oli ainoastaan vertaistensa tuomion alainen. Valan vannomista seurasi tavallisesti kaikenlaisia juhlamenoja. Pakanaisuuden aikana koski mies valaa vannoessa sota-aseisiinsa, vaimo taas hiuksiinsa ja tuomari sauvaansa. Myöskin asetettiin niin kutsutuita valan-auttajia, joittenka oli tarkoitus, ta'ata vannojan totuullisuus sillä että he hänen kanssansa käsi kädessä tekivät valaa. Näitten luku oli sen mukaan, kuinka tärkeä asia oli ja mistä säädystä vannoja. Kun Kristin-usko oli päässyt juurtumaan ja siinä ohessa myös katolilainen epä-usko ja taika-uskoisuus, niin tulivat pyhä-tuomiot suureen kunniaan. Näistä ovat merkittävät tulikoetus ja vesikoetus. Oli, näet, kanteen alaisen täytymys paljain jaloin astua tulikuumain saarain päälle, tuoda sormus eli kivi kiehuvasta vedestä, pitää polttava rauta kädessä j.n.e. Jos tämä tapahtui hänen vahingoitsematta, niin arvattiin tuosta hänen rikokseen syyttömäksi.
Suuri muutos tapahtui kaikissa Saksalaisten oloissa, kun kolmas sääty eli porvari-sääty syntyi. Toiset valtio-säädyt olivat aatelisto ja papisto. Aatelisto ei harjoittanut muuta, kuin sotaa ja ryöstöä ja eli rauhan aikoina linnoissansa laiskuudessa ja hekumallisuudessa. Tapansa olivat raa'at, kun taas kaupungissa vapaitten porvarien keskellä leveni siveys ja sivistys ynnä porvarillinen yhteishenki. — Vähitellen hajosi koko kansa erityisiin virka- eli ammatti-säätyihin, niinkuin aatelisto, porvaristo, vapaat ja orjuudessa elävät talonpoiat, la'in-oppineet, käsityöläisten ammattikunnat ja hiljan syntyneitten Yli-opistojen opettajat. Tämmöinen ammattisuus kaikissa oli keski-aialle omituinen ja koski kaikkiin oloihin, vaikuttaen kilvoituksen keinollisuudessa, kaupassa, taiteissa ja tieteissä. Se poisti tavoista tuon entisen raakuuden ja sivisti yhteiselämän muodot.
Olemme kansain-vaelluksista puhuessamme näyttäneet kuinka germanilaiset kansat tulivat vakinaisille asuntopaikoille, Germania eli meikäläisellä nimellä Saksanmaa jäi suurimmaksi osaksi Germanilaisten haltuun, jotka täällä muuttuivat yhdeksi ainoaksi kansaksi: Saksalaiset. Mutta koko itäinen puoli Saksanmaata aina Elbe-virtaan saakka oli Slavilaisten vallassa, jotka kansain-vaellusten aikoina olivat tänne siirtyneet, kun Germanilaiset tunkeusivat länteenpäin, ottaen haltuunsa Roomalaiset alusmaat. Näissä on Germanilaisuus hämmentynyt muihin kansallisuuksiin, mutta on sen siaan aikojen kuluessa Slavilaisilta voittanut semmoisen alan, että Slavilaisuus jo on melkein kokonaan Saksanmaasta hävinnyt. — 8:nnella vuosisadalla kukisti Frankilaisten keisari Kaarlo Suuri suurimman osan Saksanmaata valtansa alle. Mutta hänen valtakuntansa jaettiin, poikansa Lutvikki hurskaan hallitessa, kolmeen osaan. Näin syntyi Kaarlon äärettömästä keisarikunnasta kolme erityistä valtiota: Ranskan eli Frankilaisten, Saksan ja Italian valtiot. Saksanmaa oli ensinnä vaali-valtio, s.o. erityiset ruhtinaat valitsivat kuninkaan. Sittemmin saivat ainoastaan muutamat ruhtinaat, niin kutsutut vaali-ruhtinaat (Churfürsten) kuninkaan-vaaliin ryhtyä. Viimein tuli kruunu Habsburgin suvulle perittäväksi. Ehkä Saksanmaa oli yksi valtakunta, jonka ylimäinen oli keisari, oli se jakaantunut useampiin herttuakuntiin j.n.e., joittenka hallitsijat eivät keisarista paljon lukua pitäneet, vaan olivat ja eleskelivät oman mielensä mukaan. Ymmärrettävä on, kuinka höllä tämmöinen side oli. Niinpä olikin valtakunta kauan kitunut, ennenkuin se vihdoin viimeinkin (v. 1806) hajosi useampiin toisistansa erinäisiin valtioihin. Saksan keisari otti nyt nimeksensä: Itävallan keisari. Karkoitettuansa Ranskan keisari Napoleonin Saksanmaasta, tekivät kaikki Saksanmaan valtiot keskinäisen liiton, joka nyt on ainoana siteenä heidän välillänsä.
Frankilaisten valta.
Frankilaisten tavoista ei tarvitse meidän tässä erityisesti puhua, koska jo edellisessä luvussa olemme tarkastelleet Germanilaisia yleensä, joihin myöskin Frankilaiset kuuluivat. Frankilaisten asettumista Galliaan eli nykyiseen Ranskanmaahan olemme jo maininneet. Täällä perustivat väkevän valtion, jonka alle koko Gallia tuli kuulumaan. Sen perustajana oli Chlodvig. Sen oikea kukoistus-aika tapahtui, kun Kaarlo Suuri pääsi hallitsijaksensa. Tämä laski valtansa alle kaikki muut germanilaiset kansat, niin että tällä aikaa Frankilaiset olivat Germanilaisten pääkansa. Mutta tämä ei kauan kestänyt. Niinkuin jo ennen olemme sanoneet, hajosi Frankilaisten suuri valta Lutvikki Hurskaan hallitessa. Tämä kuningas, näet, jakoi valtakuntansa poikainsa välillä, jotka suostuivat tähän jakoon v. 843. Nyt tuli Frankilaisten valta sisältämään suurimman osan nykyistä Ranskanmaata. — Frankilaisten kansallisuus oli näinä aikoina vielä suuressa voimassa. Mutta vähitellen rupesi se riutumaan. Sillä gallilainen kansallisuus, joka, sittenkuin Frankilaiset olivat maahan tunkeuneet, oli joutunut sorrettuun tilaan, heräsi taas uuteen voimaan. Kun Kaarlo Suuren suku oli kuollut sukupuuttoon (v. 987) ja Kapetingein suku kohonnut Ranskan kuninkaan-istuimelle, rupesivat Frankilaiset vähitellen hämmentymään gallilaiseen kansallisuuteen, jonka hallussa maa ennen Frankilaisten tuloa oli ollut. — On historiassa usein havaittu, kuinka semmoisissa maissa, jotka ovat joutuneet vieras-kansain haltuun, alkuperäisen kansallisuuden ensin on täytynyt lannistua vieraan alle, mutta sitten uusilla voimilla hakenut ja voittanut sorretuita oikeuksiansa takasin. Niinpä nyt Ranskanmaallakin asiat muodostuivat. Molemmat kansat hämmentyivät toisiinsa yhdeksi kansaksi: Ranskalaiset. Ehkä tämä uusi kansa ja myöskin maa on saanut nimensä Frankilaisista, nojaa se kuitenkin verrattoman suurimmalta osalta gallilaisuuteen. Myöskin näemme nykyisen Ranskan kielestä, että se sisältää paljon Roomalaisia alku-aineita. Tämä on aivan helposti ymmärrettävä asia, kun tiedämme, Gallian jo monta vuosisataa ennen Frankilaisten tuloa olleen Roomalaisten vallassa, jonka alle Caesar oli sen laskenut. —
Kun ei tila salli meidän lyhykäisestikään kertoa Ranskalaisten historialliset vaiheet, niin tahdomme vaan muistuttaa että he ihmiskunnan edistymisessä aina ovat etupäässä astuneet.
Britannian saarten asukkaat.