— Sen tuhannen juupeli, ku et yhtää katto etehes!
Ja Mikkola oli itkeny ja repiny hiuksiansa jotta:
— Tuan se ny otti ja teki — —
MÄKIN LÄHREN — —
Hätäkös s'oli niiren urheelijaan Pariisihi lähtiä, ku koko Suamen kansa kokos niille rahaa ja eväspussihi pisteli kokonaasia voitritteliä, kärrynpyärän kokoosia meijerijuustoja ja vaunulastin knäkkileipää, mutta toista s'oli mun! Ja munhan sinne ny ainaki piti päästä kattomhan, kuinka niitä olymppialaasia oikee pelathan. Mutta ku aikani olin hypänny ja hääränny, nii jo nousi ku nousiki rahat ku konttuurista. Ja konttuurista ne nousiki. Oikee hirvitti ku annettihin niin paljo rahaa, jottei mun massikkani oo ikämailmas ollu nii pullollansa.
Oikee kukkaroparka oli revetä, mutta mä tukkin aina vai lisää ja sanoonki jotta:
— Verä ny nahkahas vai kerranki rahaa! Ooppas saanu tähän asti laihaposkisena oleella. — — Ja muista pitää kutis, jottes ennen aikoja rupia haukottelemahan, sillä matka on pitkä Franskanmaalle ja kialtolaki loppuu jo kolmen peninkulman pääs Helesingin rannasta. — Ja takaasi on kans tultava, muista se! Kolkuta hyvä ystävä silloo aijoos, ku on kotia lährettävä — —
Kaikki oli tollarin rahoja, ku Kansallispankis sanottihin, jotta parast' on ottaa Amerikan taaloja, ne kelpaa rahasta joka maas ja joka paikas eikä trenkää hypätä pankiis shekkipaperien kans.
Ja sanoo ne siälä pankis niinki, jotta jos rahat loppuu, nii kyllä kruununkyytillä takaasi pääsöö.
Passit, pussit ja muut sellaaset, n'oli pikku asioota, mutta se franskankiäli mua rupes peljättämhän, jotta kuinka siälä oikee pärjää tällääne rukhisen leivän miäs ku mä, jok' en osaa muuta franskaa ku »koknak», »portviin», »benediktiin», »puljong», »kalsong» ja »oteklong». Siinä s'oli kaikki mun franskani.