Mutta sitte näin yhren kirjakaupan klasilla tulkkikirjan, jonka nimenä oli jokin »Piäni Pariisin kävijä», ja sen mä ostin n'otta naskahti. Ei siin' ollu ku parikymmentä lehtiä, mutta hintaa oli kehrattu panna lähes kakskymmentä markkaa. Eikä yhtää pluutattu. Kyllä mä tykkäsin jotta s'oli liika tyyris, mutta ku lukemhan rupesin, nii havaattiin jotta siin' oli franskaa friskisti koko rahan erestä, liikaaki. En mä tarvinnu pualiakaa koko matkalla.

Sitä mä lujin n'otta pää höyrys Helsinkihi asti. »Mösjöö», s'oon herra. »Matammi», s'oon frouva ja fröökynä, kumpi vai, niinku Pariisis passaaki. »Silvuplee», s'oon jotta olkaa hyvä; »mersii» — kiitoksia paljo, »kompiäng» (sen mä muistin kompiaasesta) — mitä maksaa, »Uii», se merkittöö jotta »kyllä», ja se ny vasta helppo oli muistaa. Mutta laskusanoosta mä en saanu päähäni ku kaks: »sängkant», (sängynkantti), s'oon 50 frankia ja passaa kovasti hyvi. Samoon se toine: »sängsang» (ruattiksi sängsång), jok' oli 500 frankia ja tämmäs erinomaisesti välhin ylitte, välhin alle. Mutta se mukavaa oli, ku kaikkia kyypparia sanottihin »karsong» ja potun nimi oli vai »putei». Ja aina ku mä sitte siälä Pariisis kiljaasin jotta

— Karsong, hesputei!

Nii aina tuli kaks pottua pöythän n'otta helähti.

Ja se muu franskan kiäli oli nii yksinkertaasta, jotta kaffi on kaffee, tee on tee, poliisi — poliisi, teatteri on teatteri, varietee on varietee, olyinpialaaset on olympialaaset, fintuppi on fintuppi — n'otta s'oli melkee purkista suamia.

Ku autollekki sanoo vai jotta: ptruu — nii pysähtyy heti. Ja ku vähä kärellä viisas jotta: annas mennä tuanne — nii sinne lähti. Ku kopisti nyrkillä kuskia selkhän ja sanoo jotta: topp — nii toppas siihe paikkaha. Taksameetris oli numerot, mitä maksaa ja rahoos samallaaset numerot, jottei muuta ku räknätä lantit äijälle käthen ja sanua jotta: saat mennä! Lakkia nosti viälä kaupanpäälliseksi.

N'ottei s'ollu mikää konsti siälä Pariisis kiälen pualesta pärjätä.

S'oli lauantaki päivä ku me Helsingin rannasta lährimmä, me Olymppian pääroikka raskahat miähet, kuulantyäntäjät, moukarin paiskaajat, kiakon ja keihään heittäjät ja painijat, joill' oli niskat ku härjillä. Niit' oli treenannu, harjoottanu, keittäny ja paistanu, kuumas ja kylmäs löylys höyryyttäny Isoo-Armas n'otta n'oli aiva muatopualia. Toisia oli laihrutettu kymmeniä kiloja, jotta n'oli laihoja ku kurkelooset ja pantu kaks sarjaa alemmas. Ja toisia piäniä miähiä oli se Laitine syättäny ja lihoottanu nii sikamaasesti, jotta niiren käret seisoo uloöspäi ku pellon peljättimillä, eikä ne saanehet käsiä plakkarihinsa ollenkaa. Nenää ku niistivät, nii pöyrännurkkahan hinkkasivat, mutta kyllä ne sitte kans olivat väkeviä miähiä.

Kovasti oli paljo ihmisiä rannas saattamas ku lährettihin ja vanha kunnon Vilskmanni piti koko Suamen kansan pualesta puheen meille jotta:

— Muistakaa poijat — —