Me saimma seisua ainaki kaks tiimaa kapsäkit käres, ku aina vai ajettihin soukkaa jokia pitki. Eikä kukaa peijakas hoksannu sanua, jotta olis ne kapsakit pysynehet siinä kannellaki.
Maa oli alavaa jokiniittyä kummallaki pualella ja ihmiset hääräsivät justhin parahillansa heinänteos, käsiviikattehilla vai huitoovat.
Ja sitte vasta aikaan päästä tultihin sinne Stettinin kaupunkhin.
Laivalla kerrottihin, jotta Saksan tulli on kovasti kranttu ja kronkeli, mutta meirän sakkia kohreltihin kovasti ystävällisesti, oikiastansa paremmin kun kotomaas. Helsingis hairasivat, ennenku laivahan päästivät, passit ja piletit pois ja hosuuvat perhän, jotta menkää, menkää. Minä pullikoottin vastahan jotta:
— Ei sitä ny nii vai mennä — — Muttei siinä mikää auttanu, passit ja piletit piti antaa pois vängällä.
Toista s'oIi Tettiinis. Siälä kuttuttihin höylisti laivan yläkannelle ja multaki kysyttihin jotta:
— Oottako te Herra Jakop von Vasa?
Aatelismiäheksi heti karahteerasivat! Ja vaikka se ny oliki vähä liikaa, nii noukkaani nostin ja tykkäsin vain jotta:
— No pitääshän sen nährä jo naamastaki, jotta mä se öon, Herr Jakob von
Vasa! Höören sie mahl, von Vasa!!
Kovasti kumartelivat knappiherrat matalaatte, ku antoovat passit ja piletit takaasi.