— No tottakai, dodakai! — Oikein hauskaa tutustua! — innostuumma jo mekki, jokka olimma luullehet sitä esti vai muutoon pääStäsekaantyneheksi.
Ja ku aikansa juteltihin ja tutustuttihin, nii meistä tuli pesta pruuterit Mösjöö-Tommilan kans. Sillä oli selvät ja kirkkahat periaattehet. Se oli oikia Bakkus ja villi satyyrityyppi, hianostunu rikas sialu, joka puhuu franskaaki ku hevoone, vaikkei ollu käyny rippikouluakaan, n'ottei sillä poikaparaalla ollu aavistustakaa esimerkiksi perisynnistä, joka meitä muita ihmisiä nii kovasti marrastaa.
Keulakannella oli jo tanssi loppunu, ku me kolme veikkosta löimmä kättä päälle, jotta me tahromma kolmiyhteesesti toinen toistamma tukien käyrä rohkiasti Pariisin viättelyksiä päin, ja ottaa kaikki, mitä Pariisi, tua mailman Paapeli, voi meille kirkassilmääsille nuarukaasille iloosta ja opettavaasta tarjota.
Me säästimmä sinä iltana jo aika lailla. — Ja nukuumma hyvin. Mösjöö istahallansa.
Seuraava päivä oli yhtä ihana. Kaunis kesääne päivä, meri peilityyni, »Ariadnen» orkesteri soitteli näitä uurenaikaasia fokstrottia, simmyä ja jassia ja mithän peijakkahan rynkytyksiä ovakkaa. Kovasti siinä näytti pitävän klenkutella ja nytkyttää hoituansa n'otta kumma ku ihmisen vatta sellaasta nytkytestä kestääkää. Passas siinä istua koritualis, kattella muiren mukaa ja maistella niitä suutavesiä ja muita sellaasia herraan suuvesiä.
Surku vai tuli meirän olymppia-urheelijoota, joita pirettihin ku kaleerifankia. Niiren piti syärä eli olla syämätä, justhin nii ku treenari käski. Toiset kitisivät nälkäänsä, toiset natisivat nahkaansa, jottei vatta enempää verä. Mutta mikää ei auttanu, olla piti, niinku oletettihin ja rehellisesti poijat käskyjä tottelivakki, eivät eres salaakaa horjahtanhet. Limunaatia ja kaffetta vai maistelivat ku kyhkyyset.
LÄPI SAKSAN ME REISSATHAN.
Sanothin, kun Helsingistä lährettihin, jotta me tuumma Saksan rannas Stettinin kaupunkhin. Ja niin kans tultihin, mutta esti yhtehe toisehe kaupunkihi, jonka nimi oli Swinemünde. Me hairasimma eväspussimma ja meinasimma astua maihi, mutta laiva kulkiki vai nii liki laituria jotta »nyt se pirättää, nyt se pirättää» — eikä pirättänykkää. Painoo ohi vai n'otta me jäimmä seisomhan kapsäkit kouras kannelle.
— Mihkä se tyyrää, imehtelimmä me suu auki.
— Näyttää ajavan tuata jokia pitkin suaraa pellolle — —