Mitäs voi siinä miäs?
Ku oli saanu vähä hengähtää ja tukkaansa sortteerata, nii otti klasista kiinni, ja kilisteli koko paholaaslaumansa kans. Pulloja rupes lentämhän pöythän ja hetken päästä koikkaali sekin miäs ku karvaane Fauni flikkakasan keskellä — — —
Musiikki vihloo, neekeritrumpari kiljuu ku sakaali, silkki kahajaa, väkevät hajuveret huumaa ja koko sali hehkuu sateenkaaren färisenä. Välhin ovat kaikki ruusunpunaasia naamasta, välhin vehriääsiä, kamalan sinisiä, välhin keltaasen kullanhohteesia. Luannottoman suuria belladonnasta hehkuvia tulisilmiä loistaa salis, karmiinihuulet punottavat ku pihlajamarjat routaasena syysaamuna, ku pakkaane on jo purru — —
Sellaasta s'on elämä Punaases Myllys.
PELIT ALKAA.
Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla heinäkuun 5 päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan 12 kilometrin päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin junilla ja monilla autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä kaikilta mailman kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia intiaania, keltaasia kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia pohjoosmaalaasia ja ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta. Oli siälä Enklannin perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo muita hunskeleita.
Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä, heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En tiärä kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja nii siloone ja tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa takana istumariviä aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä sivulla oli auringon ja sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset. Meille suurille herroolle — mailman sanomalehristölle — oli varattu tiätysti parhaat plassit n.s. Maratoni-katoksen alla. Kuussataa mustehentuhrijaa meitä siälä istuu silmät kovana päältäkattomas, kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan. Suamalaasiakin oli aika roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka jotakin urheelusta ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-Suamen Kaarna, Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja varsinki Rasilaane Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat ruattalaasia, espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja taisi olla hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä kraapusti. Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina välhin piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:
— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää, sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!
Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45 kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut kaks piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine valtakunnan lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa tiärä, mutta tikulla vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria. Tanskan joukos oli pualitusinaa solakoota naisia miakkaalupukimis ja floretit käsis. Ne olivakki viännehet ensimmääsen ja kolmanne palkinnon naisten miakkaalus. Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut: kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja suklaanfäriset naamat. Viroll' oli ainaki 25 miästä; se oli pulska sakki ja piänelle maalle kunniaksi. Amerikan joukko oli kaikista suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista. Niille hurrattihin lujaa. Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli piänin suurvalta, Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli pujettu aiva valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii perhanan fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia. Kyllä huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset ja unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.
Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250 urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina, niinku ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne franskalaaset ovakki reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota. Enklannin joukko oli suureet ku Franskan. Erikoosta huamiota ja hianoosta hymyä heräätti Enklannin joukos kirjava skotlantilaane säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta peijakkahan ininää, jott' oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli pukimet n'otta silmiä huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva ja jos jotaki hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän ylpiännääköösenä ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa. Toisilla soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai olsivakki saaneet kallohonsa.