— S'oon jo kaks kertaa hypänny kutakuinkin saman verran, mutta menny yli.
— Nyt se tuloo! — —
Ja Tuulos truiskaas ku miäs — ja meni yli!
Kaks piikkiä oli kuulemma menny lauran yli.
Kun tuli Tuuloksen viimmeene hyppy, olimma me suamalaaset ku kirpputynnöris. Joka pualelta nipisti ja kihelti, päätä syytti ja varpahia kutitti. Mäkin hapuulin nenän alustaani nyppiäkseni eres partakarvojani, enkä muistanu jotta olin erellispäivänä ne ajattanu pois. Ei ollu enää mitä nyppiä. Hiaroon siinä häräs eres nenääni.
Ku Tuulos sitte lähti viimmeestä kertaa, niin painoovat heikkohermoosimmat päänsä penkkihi ja silmät kiinni. Pihkala hairas klasisilmät päästänsä, jottei se näkisi. Mä puristin irvillä hampahin molemmin käsin penkistä, jotten takoosi perälautaani aiva hajalle.
— Nyt!!
— Hyh — hyh — öööh — räknäsimmä me askelia, n'otta silmät päästä purota.
— Ei, ei se onnistunu! Rikki meni sekin viimmeene yritys. — Ville-rukka — väärä miäs vei sun palkintos.
Siihe loppuu. Se kultametalli, josta oltihi aiva varmoja putos toiselle pualelle maapallua.