Parahat tulokset oli: Pope 44,42, Hartranft 42,49, Niklanteri 42,09.
Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu 40 m.
Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95. — Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli 46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan; kolme heittua vai.
Tulokset oli: Houser 46,15,5, Niittymaa 44,95, Askilt 43,40,5,
Bequigham 40,42.
Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti, mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu, vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.
Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä. Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa. Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta, niinku ne nyt meiltä. —
Mutta vooroon viarahis — — Orottakaa!
MARATONI.
Olympialaaskisojen huippu ja päättäjääskilpaalu on maratonijuaksu. Se matka on 42 kilometriä 195 metriä ja passaas paremmin hevoosille ku ihmisille. Mutta se onkin ihmis-ponnistuksen, sisun, kestävyyren ja nopeuren suurin koetus. Ja sitä voittua pirethän kisojen suurimpana kunniana. Siksi kaikki kansat koittaavakkin valita ja valmistaa parhaat miähensä juuri tästä voitosta taistelemhan. Yksin maratonin voitta riittääs mille kansalle hyvänsä olympia-voitoksi, iloksi ja ylpeyreksi vuasikausiksi.
Pariisihin olivat monet kansat lährettänhet jo kuukausia ennen miähensä harjoottelemhan, tutustumhan maastohon, ratahan ja ilmahan. Siäl' olivat Amerikan maratonijuaksijat ollehet jo kaks kuukautta etukäthen harjoottelemas. Tiärettihin jotta eteläafrikkalaaset, jokka Tukholmas voittivat maratonin, olivat kans pannehet kaikkensa lyäräksensä lauralta pohjoosmaalaaset juaksijat Pariisin kuumemmas ilmas. Viros oli treenannu Lossmanni, joka Antverpenis tuli Hanneksen jälkehen toiseksi ja kovasti trossaali, jotta hän olis voinu helposti lyärä Hanneksen, jos ei olsi luullu, jotta viäl' on 5 km. jälellä. Siitä kulki kamalia juttuja, jotta s'oon hirmukunnos ja näyttää nyt muille kantapäitä. Viälä tiättihin jotta pelkialaaset Blasi ja Broos, jokka Antverpenis tulivat palkinnoolle maratonis, ovat hyväs kunnos. Ja sitte amerikkalaaset! Syrän kurkus siinä istuttihin ja orotettihin kilpaalun alkua. Olihan meilläki poikia ja kovia poikia olivakki kaikki kuus: Hannes, Kyrönen, Stenroos, Halonen, Ruotsalainen ja Hietakari, mutta maratoni on maratoni, sellaane matka, jotta sillä voi sattua mitä hyvänsä ja kukaa ei osaa aavistaa, minkälaasia hakoja siinä suures laumas on, joka matkalle lähtöö. Useemmite onkin käyny maratonijuaksus nii, jotta se, jonka on luultu voittavan on jääny häntäpäähän ja voiton on viäny jokin aiva tuntematoon. Kaikki näyttää riippuvan hetkellisistä olosuhtehista. Sama miäs ei oo koskaa voittanu maratonia perätyste. Osata laskia voimansa ja nopeutensa oikee, siitä riippuu kaikki. Vain sellaasella kylmäpäisellä konehella ku Nurmella, joka tietää lihastensa kestävyyren ja jonka hermot ei petä, on mahrollisuuksia, jos ei onnettomuuksia satu, pitää voittonsa etukäthen varmana. Siinä lährethän matkahan suurella joukolla ja alkupääs kiristäävät toiset jo hirviästi, ja yrittävät päästä erohon keskijoukosta. Kuinkas siinä silloo tiätää, kuinka kauas etujoukko jo on keriinny; eikä voi ollenkaa tiätää, vaikka niiren etummaasten joukos olis jokin sellaanenki haka, joka tiätää voimansa ja jaksaa pitää etumatkansa. Siinä kysythänki hermoja! Juaksun kulues eivät välimiähet voi millää pitää selvillä, kuinka mones itte on järjestykses, ku toisia tuloo takaa etehen ja toisia taas itte sivuuttaa. Ei tiärä, juaksisko etujoukos, vai koittaasko säästellä ittiänsä alkumatkas ja pysytellä siinä keskipaikoolla.