Suamalaaset olivat päättänehet antaa hätähousujen juasta pualimatkan kuinka tykkäävät ja pysyttelivät tasaases vauhris siinä keskipaikoolla. Menihän sinne etujoukkhon kyllä sellaasiakin juaksijoota ku amerikk. De Mar, Broos, Kinn ja Jensen, jokka tiättihin palkinnoolle tulevan, mutta kauas ei niitä silmistä päästetty. Taktiikkaa ja kylmää päätä päättivät suamalaaset nykkin käyttää.
Suamesta lähties olthin kyllä selvillä, jotta Hannes ei enää voi voittaa. Sill' oli vanha jalkavamma, nii ettei se ollu voinu ittiänsä erikoosemmin treenatakkaa. Mutta nimi ja maine oli peljättävä, sillä ulkomaalaaset pitivät Hannesta Suamen parhaampana juaksijana. Ja Hannes lähti matkahan auttamhan Suamen voittua. Ennenku kilpaalu aikoo, ettiivät valokuvaajat ylhä meirän vaatimattoman Hanneksemma ja tahtoovat välttämätä valokuvata tulevan voittajan, niinku luulivat. Se oli Hannekselle vastenmiälistä, mutta hän teki nytkin Suamelle uhrauksen: antoo valokuvata ittensä — ja toisten kilpaalijaan jäärä luulohon, jotta siitä se voittaja tuloo vaikka hyvin tiäsi jotta Stenroosin ja Kyrösen, — joist'ei toiset mitää aavistanehet — oli voitto Suamelle tuatava. Hannes lähti joukkohon vain auttaaksensa toisia. Ja niin kans verettihin Lossmannia ja muita pahoon nenästä. Mestarin kunniootus on suuri!
Me suamalaaset tiäsimmä, jotta Stena (Stenroos) oli kunnos ja viälä senkin, jotta se kestää parahite kuumuuren, jos kovin hikinen päivä tuloo. — Kyrönen oli kans hyväs kunnos ja epätiatoosta oli vain kumpi näistä paremmin onnistuu. Halonen on sitkiä juaksija, joka vissisti kestää, mutta pärjääkö se nopeures, se on toinen asia. Ruatsalaane sen sijahan on satunnaane juaksija; jos sattuu, nii voi komjastiki sijoottua. Hiatakari oli uusi tulokas, jok' oli lähteny kokeelemhan. — Kuus miästä sai vain yhtä kansaa erustaa ja me panimma täyren satsin.
Ku etukäthen eri kansojen mahrollisuuksia arvostelthin, nii kyliä meillä oli siltäkin lujin ja kaikkien satunnaasuuksien varalta parahite valittu joukko. Mutta voitosta, siitä maratonin ensimmääsestä miähestä, ei kukaa uskaltanu hiiskua sanakaa. Kyllähän meirän suamalaasten sisuksis pihisi, jotta »me sen voitamma», — mutta kylmät ringit siinä pakkas tuntumhan vähä siälä ja täälä.
Kello oli 10 ylitte 5 sunnuntai-iltapäivällä ku miähet tällättihin lähtöviivalle peräättääsrivhin, nii että saman maan juaksijat seisoovat toistensa takana. Osanottajia oli kaikkiastansa 58 miästä: Niist' oli Franskalla, Enklannilla ja Italialla kullaki 6 miästä, niinku Suamella; Pelkialla, Amerikalla, Unkarilla ja Tshekko-Slovakialla kullakin 5, Jaapanilla ja Itävallalla 3, Virolla, Ruattilla, Hollannilla, Kanaatalla ja Tanskalla 2. Etelä-Afrikalla, Espanjalla, Chilellä ja Equadorilla kullaki yks. — Jaapani oli lährettäny taas sen peljätyn Kanakurinsa ja pannu joukkoho viälä Miuran ja Tashironki. Mä peräälin tarkkahan sitä Kanakuria ja kovasti s'oli totisen näkööne jotta — nyt koitethanki uurestansa!
Ku laukaus paukahti, tormas Miura heti ensimmääseksi ja muut pakanat tukka suarana perhän. Se intialaane mustanaamaki, joll' oli tukka nutturalla pään päällä ku Iankakerä, meni saranmetrin vauhtia n'otta sinitti. En tiärä mikä mosselo se sen pääs oli, jos ei vain ollu jokin noitapussi, kärmejien ihrat ja sisiliskon sisukset sisällä, jotta kovempaa pääsis. Villi siin' oli pakanoolla vauhti alkaappäältä, mutta kyllä se sitte talttuu. Kilometrin pääs se noitapussi jo klenkkuu sinne tänne, ja nii kovasti suaras ja tyrniää ku se seisoo lähties! Miurakin pian helpotti ja muut pakanat samoon.
Puali kiarrosta menivät vain kentällä ja sitte painoovat statioonin portista uloos. Reitti kulki tasaasia kovia teitä 21 kilometrin 300 metrin pääs olevhan Pontoisen kylähän ja siältä tulthin samaan tiän takaasi.
Ku joukko oli menny, alkoo statioonilla orotus ja arvoottelu:
— Mitäs sä luulet? —
— Mitäs sä?