Heti siihe lentiki sellaane piperööne jotta silmiä huikaasi.
— Vaskare foo loota vara? — se sanoo ja huiskutti häntäänsä.
— Häh?! — karjaasin mä. — Sanoks’sä mua heti lootaksi senkin pynttyhäntä? En mä ny mikää lootikko silt’ oo, vaikk’ onki isoollaane vatta — — —
Se rupes huitoomhan käsillä ja pärpötti jotaki jotta:
— Voi voi ja intti förstoo taala finska! Hilta, Hilta kom hiit, häär fintuppi sitta — — —
Ja nii se meni kättä heittään ja klenkutellen kun oli tullukki.
Kun mä sitte kattoon ympärilleni, niin koko sali istuu suu auki, lihanpalat kaffelin noukas ja vahtas mua ku tulisilla kekälehillä.
Silloo mun ei auttanu muu ku tolkata sen ruattin, jonka mä aina tairan.
Mä sanoon jotta:
— Inte so faali, pistelkää liivihinnä vaa —
Ja aivan ne frääsäs.