Ja ku se viälä puki pyhäverhat ylensä ja oikaasi kruppinsa, niin piialta jäi astiaanpesu siihen. Kattua toljotti suu auki, pesinkrapa kouras.
— Tua äijähän on kun viirestalvi! — pääsi piialta.
— Hellu täs ottaa pitää, ei se siitä parane! — sanoo äijä. Ja lähti oikaasohon Orismalan kylälle.
Äijäll' oli vähä kuusaa entisestä, että siälä yks ruusu oli kasvanu laaksohna, joka kauniisti kukoosti jo kolmattakymmentä vuatta.
Ja sen kimppuhun se faarttas kun mötiääne ainakin.
Eikä siinä kauvaa noukka tuhisnu, ku asiat oli puhuttu.
Sovittihin että häät piretähän ja sinsallaa soosin kans syärähä ja hypellähä, n'otta hippulat vinkuu.
Sitte tälläs se ruusu suunsa truutulle ja siihen se hulivili yrkämiäs mossahutti sellaasen pusun, jotta Peräkyläs klasit helähti.
Ja sitten prouvaastin puheelle ja kuulutuksille ja hääväkiä käsköhön.
Mutta pastori tulikin ja oli kovasti krätyysellä päällä. Sanoo, jotta hän ei vihii olleskaan jos paapan häis hypellähän.