S’oon vaan friskiä, kun kakara krääkyy. Saa lujak keuhkot ja hyvä’ ääne. Ja n’oon molemmat hyvät olemas täs mailmas ja tuannempanaki.
Luuletta pian, jotta mä ny omiani puhun ja opetan, mutta kyllä s’oon erehrys.
Mistä mä poikamiäs mukulaan päälle ymmärtääsin.
Mutta m’oon ny käyny opis.
Olin mennyp-pyhänä Isoonkyröön vanahas kirkos kuulemas, kus se Teuvan tohtori akkoja opetti. Ja siinä sain minäki samas kaupas.
Kyllä n’oli akat vakavan näköösiä, eiväkkä vastaha mukisnu, vaikka tohtori morkkas aika lailla.
Siinäki ne akat o aiva vääräs, ku ne panoo perunajauhoja lapsen ahtahi paikkoohi, kun sen rupiaa hautootumaha.
Tohtori sanoo, jotta silloo pitää mennä apteekhi äireen ja ostaa talkkia ja kylyvää sitä laskospaikkoohi.
Nii se sanoo, mutt’ eikhä sille tullu erehrys. Taisi sen kiäli lipsahtaa nii että ku meinas sanua kalkkia, nii tuliki talkkia.
Em m’oo kuullukkaa talkista puhuttava. Mutta kalkki, s’oon selvä asia, että s’oon hyvää ja passelia sellaasihi paikkoohi, ku rupiaa pahentumaha. Ku stää lyää rakoohi, ei pirhana viäkhö mätänekkää.