— Onko ne, vaikka niill’ on niin kamala nimi.
Silloon korootti Kaappoo Honkamettä äänensä ja huuti suurella voimalla:
— Kuulkaa teitännä, te henkisesti vaivaaset. Totisesti sanon minä teille: isäni navetas on itikoolla ihmiseltääsemmät nimet kun teillä.
ÄLKÄÄ OTTAKO VANHAAPIIKAA KÄRRYYLLE.
Oottako kuullu sitä nurmoolaasen isännän kyyttiretuuttia?
Sitä ku se isäntä vanhaapiikaa reisuusti hyvänhyvyyrellä kuskas porvarihi?
Ja mitä siitä sitte tuli?
No siitä tuli totisesti sellaane tomina, n’otta se isänt’ei ota toista kertaa enää vanhaapiikaa kärryyllensä. Eik’olsi sillookaa ottanu, jos s’oiis arvannu akkaväen oikian luannon.
Se isänt’oli yhtenä sateesena päivänä menos seittemän kilomeeterin päähä porvarihi poukkolavalla, kun se näki tiällä rapakos mennä flossottavan erellänsä yhren vaimonpualohoosen.
Satoo kovasti, n’otta sillä akall’oli nostettu päällyshames korvihi, niinku täälä puales pruukathan. Ja punaruutuune tikuttu alushames, john oli kovasti leviäkairaane krepu hännäs ja sammalvehriääset rairat, loisti ja väläji ku salasmaa.