Mutta herrat olivat istunhet kovasti tyrniää ja oikoosna.
Vasta maanantaki iltana tästä pahennuksen tekijästä päästhin.
Asemataloon piirittivät Vaasan hullaantunhet naiset. Tungos oli Pentiksin ympärillä hirmuune. Sitä verettihin joka knapista ja viälä hännästäki Mikä taputti, mikä silootti ja kaikki ainakin kehräsivät. Toiset liputti kiältä, toiset ihanasti silmiä liruttivat. Yks pussas kättä, toinen painoo polttavat huulensa Pentiksin kapsäkin nurkkahan.
Kun juna lähti, heitti Pentiks kourallisen poträttiänsä keskelle akkakasaa, jokka rupesivat ku kanat heti noukkimha.
Mutta ku kukkoo on pois, niin kuapiivat kanat, kaakottaavat ja kraapiivat toisiansa. Aivan niinku Vaasan fiinit frouvat ja fröökynäkki tekivät.
Hattuja kruttaantuu ja hamehia repes.
Höyheniäki pöläji paikalle.
Mutta kaikkihin rakastunehimmat eivät saanehet silmiänsä irti suloosen Pentiksin ihanilta huulilta. Ne eivät äkännehet, jotta se kuvia paiskaskaa, kun tryykööttivät junan perähän vain, ku se lähti.
Mennä flinttasivat niin kauas ku jaksoovat ja vasta Vanhasta Vaasasta pyärtivät parhuuset.
Ja nyt tuloo kuulkaa siitä oikee oikeurenkäynti. Ne peräsjuassehet kun eivät saanehekkaan Pentiksin kuvaa, vaikka s’oli muka niille meinannu! Ovat oikeen poliisin kans vaatinehet ittellensä kuvaa niiltä toisilta, jokka pitivät varansa ja kerkesivät saamhan.