Mutt’ ei saanu! Kun n’oli sellaasia lihavia rötkälehiä, eiväkkä pysynehet pystyskää. Eikä ollu kelkkaa.
Herrat makasivat mahallansa ku tynnyrit ja poliisi huuti jotta:
— Noskaa ylähä siitä!
— Millä juuttahalla, herra konstaapeli, tästä ylhä pääsis? —
— S’oon maharotoonta — sanoo jo toinenkin herra ja kellahti seljällensä.
S’oli niin kamala paikka jotta poliisiki meinas jo suuttua.
Mutta sitte muistiki se herra, joll’oli se lakana plakkaris, sen saunapiian konstin ja sanoo poliisille jotta:
— Ei tästä muutoon mitää tuu, jonsei herra konstaapeli tarjua meille käsikoukkua! — — —
Ja kun aikansa yrittivät niin pääsiväkki konstaapelin sääriä pitkin silpoomalla käsikynkkähä kiinni ja seisomhan. Ja niin lähtivät.
Poliisi, jok’oli selvä, asteli tyrniää ja kankiaa ja herrat kerranki sananmukaasesti pysyyvät pystys vain poliisivoiman avulla. Tulivat sitte konttuurihi, johna ne riisuttihin.