Ja sitte lährethin juasta plusuuttamhan Sampohon.

Siälä piti niin tukkia, jotta aiva hiki tuli, mutta sai kun saikin viimmeen akat toppinsa. Mäkiskä tuli karulle niin leviää ja mahtavaa jotta:

— Kah!

Eikä maittanu mennä suaraa kotiakkaa toppinsa kans, ku kulki monet poikkikarut ja Lontviikinkatuakin kiikuttaan toppaa. Meni viälä näyttämhän Lumpärskallekki.

No se jätti heti tiskit siihe, sitaasi hilkun päähänsä, kollas piironginloorasta massikan ja lähti. Sanoo vai jotta:

— Mä kans!

Ja ku Lumpärska toi sitte kotia sellaasen viiren kilon sokuritopin, niin nosti pöyrälle ja sanoo sota-aijan mukuloollensa jotta:

— Kattokaa muksut makoosta!

— Mikä se on tua, äitee, nuan korja klimppi? — kysyyvät sota-aijan mukulat silmät tapilla.

— S’oon sitte aivan purkista sokuria! — hikkaasi Lumperska ja löi reithensä.