Mukulaan oli silmät suuret ja niin kirkkahan ilooset, jotta oikee ne sätii!

Mutta sitte rupesivat sanomhan jotta:

— Äitee narraa! Ei nuan kauhian suurta sokurinpalaa oo koko mailmas.

— Josetta usko muksut, niin maistakaa.

— Jaa-ah! — sanoo sota-aijan lapset, kun olivat vooron perähän saanehet kiälellä lipaasta. — Sokuria s’oon!

Ja lähtivät pihalle trossaamahan toisille kersoolle jotta:

— Meill’ on nuan, nuan suuri sokurinpala.

Ja näyttöövät käsillä.

— Meill’ on suuree! — rupesivat toiset kersat äikittelöhön Lumperskan mukuloolle.

Ja niin rupesivat valehtelhon aina vaa friskimmästi.