Taivahaashe oli viälä hyvästi kolme syltä!
Aivan sen otti hengen kiinni. Mitäs nyt tehrä?
Silloo tuumas ja oikee unisnansa sanooki jotta:
— Menköhön ny vaikka henki, mutta ponkaasen mä!
Ja poukahutti kans. Ja pääsi kun pääsikin ylähä!
Kyllä s’oli uhkarohkia hyppy!
Mutta nahkansa pelasti. Akat eivät tohtinehet hypätä. Jäivät tikkaan päähän vaan huutelohon ja viittoolohon.
Kyllä sen oli sitte hyvä olla sen opettajan, kun se näki, jottei ne akat pääsekkää perähän. Eik’olsi luullu, jotta kansakoulunopettaja ja jo vanhemmalla pualella sellaasia sopimattomia koulupoikaan konstia osaakaa tehrä, kun se teki. Kun näytti akoolle pitkää nenää taivahasta, liputti kiältä ja oikee irvistelikin jotta:
— Äkkis rumaaset, ettäpä saanu!
Se siitä ny oli hyvää Kauhavan emäntään tappelusta, jottei ainakaa siitä miähestä kukaan Kauhavan emäntä saa tytärellensä miästä.