Jos takkakivi halkes, niin susta tuloo rikas miäs, sillä jos sulla ystävääseni on sellaane nenä, jotta sillä halkoo ja hakkaa kiviä, eik’ ota kipiääkää, niin s’on erinomaane aset elämäntaistelus. Sillä tianaa rahaa! Kruuti ja tinamyyti on ny tyyristä ja tuntipalkat korkiat.
Mutta jos sensijaha sun nenäs meni littuhu ja sä tykkäsit, jott’ otti kipiää, niin susta tuloo erinomaase viisas miäs.
Sun pitää vai ahkerasti jatkaa harjootuksia ja takua nenääs takkakivhe.
Jota usiemmaasti ja kipiempää lyät, sitä viisahee susta tuloo.
Ja s’on sitte kova tosi!
Mutta kun on aikansa nenää takkakivhe takonu, nii sitä tuloo vähitellen niin viisahaksi, jottei tarvitte ku silloo tällöö enää vähä knopahuttaa.
Niin on tehny kaikki viisahat miähet. Ja mä kans!
M’olin siihe aikha nuari lupaava ylioppilaskloppi ja makaalin talvet Helsingis opintiällä. Lueskelin ahkerasti silloo tällöö, ja varsinki silloo ku oli raha kaikki, muinaaspulkaarian ja tataarien kiältä (ihmiset tiätää toristaa, jotta m’oon muitaki tyhmyyksiä elääsnäni tehny), mutta kesät mä asustelin maalla faarin ja muarin tyänä.
Ja luin siäläki sitä siunattua pulkaariankiältä, kun ei mun kruppini oo oikee koskaa tyäntekua kaivannu.
Ja hyvin se aika kuluu ja varsinki rahat. N’oli aina kaikki!