Mä tein sen merkillisen havaannon, että jos ei lehm’ ollu puronnu prunnihin, niin oli taloos häjy emäntä ja hyvä isäntä, elikkä oli isäntä jo maksanu niin paljo takauksia, jotta s’oli päättäny ennen hirttää ittensä elävältä ku enää ketää rikasta ja luatettavaa miästä elikkä lupaavaa tiäremiästä, pappia eli puuställiä taata. N’oon kuulemma kaikki samallaasia. Yks hyvä tuttava lupas vissisti tulla takaamaha, mutta vasta tulvana vuanna, ku se ensin näköö, joutuuko se maksamha yhren toisen takauksen.
Ja ne, joonka ei ollu näin hullusti asiat, mutta muutoon hyväs toimhentulos ja jota ihmiset pitivät rikkahina — niin ajatelkaa!
Kun oikee keskusteltihin ja värteerattihin niiren raha-asiat, niin n’oli kaikki köyhempiä ja kovemmas rahantarpehes kun mä, joka kuljin vain takausmiähiä kyselemäs!
Niillä ny oli niin kiriät ja surkiat raha-asiat n’otta aiva mua pyärrytti ja peljätti, kuinka niiren käyrähänkää.
Mä sanoonki joillekki jotta:
— Parasta ny on isännät ku te heti teettä laihnan pankkihi ja mä tuun teitä takaamaha.
Harvas vain oli sellaasia rehellisiä sivistymättömiä ihmisiä, oikeeta moukkia, jokka sanoovat suaraa, jotta mä muka en ikänä velkaani maksaasi!
Mä tulin kotia vähä totisen näköösenä.
— No mitäs kuuluu poikani opintomatkalta? — kysyy faari. — Löikkö pahoon nenäs takkakivhen?
— Voi rakas faari ja muari. Löin! Löin joka taloos n’otta silmis sätii! — ja itku pillahti.