— Tuala peräkamaris oli sängyt ja muut, makuukamppehet, jotta sinne passaas niinku mennä —
Ja viarahat meniväkki, panivat hattunsa naulaha, istuuvat lavittalle ja hetken päästä sanoo toinen jotta:
— Yhym, tuata nuan saisinko esittää itteni?
— Mitäs siin’on, esitä vain — sanoo se toinen.
— M’oon Kokkoolasta karstaporvari. — Mikäs s’oot?
— M’oon kirjaltaja Helsingistä.
Sitte otti Kokkoolaane kalossit jalaastansa, sillä kokkoolaasill’ on aina plankkisaappahat ja kiiltävät kalossit, ja pani ne nurkkaha sylkiastian viärehe ja sanoo jotta:
— Jahas, vai kirjaltaja. No sitte me ryypäthän.
— Nyt on kialtolaki — sanoo kirjaltaja.
Kokkoolaaselta jäi suu auki jotta: