— Hoo-oh, kun en m’oo kuullukkaa! Vai kialtolaki?
— Enkä mä siksi toiseksi pruukaa ryypätäkkää — seliitti se kirjaltaja.
— Hoo-oh, soo-oh — sanoo Kokkoolaane ja se sanoo sen kaks kertaa. Sitte se meni ja istuu keikkustualihi, kiikutteli ja kattoo aiva suu auki sitä merkllistä kirjaltajaa, jok’ oli suuri ja friski miäs — ja kovasti punaposkine eikä ryypänny. Ja sanoo viäläki kerran oikee pitkähänsä jotta:
— Soo-oh, vain niin! — No saankos mä sitte ryypätä? — kysyy sitte hetkenpäästä se karstaporvari.
— Ryypäkkää vai, ei se mua liikuta!
— No saanko mä laulaakki?
— Laulakaa vai, ei se mua liikuta — sanoo se kirjaltaja ja pisti paperossin palamahan.
— Saankos mä häjyylläkki?
— Häjyylkää vai, ei se mua liikuta.
— Hoo-oh, soo-oh — sanoo karstamaakari ja otti takin yltänsä. — Saanko mä lyäräkki?