Enempää ei se keriinny sanuakkaa, kun Aapeliki tormootti tupha ku paiskattu. S’oli nii töpinäs että aiva täräji. Kysyy jotta:
— Mihn’on mun lakkini, kun pitääs saara meirän pualueen miähet neuvotteleho, sopiiko mun lähtiä.
Härisnänsä se kopeloo plakkariansakki, että jos s’olis sinne joutunu.
— Pääsnäshän s’oon! —
— Kah, nii o — — sanoo ja lähti osuuskaupha soitho miähiä koolle.
Miähet tuliki ja siinä tuumattiin vähä tukevaa jos kunnan passaa sellaasta puntimiästä uhratakkaa isänmaan ethen.
— Em mä ainakan yhtää piittaa täs ministeriksi ruveta — seliitteli Aapeli. — Mutta kun isänmaa kuttuu, niin ettäkö teki katto, jotta mun ei passaa kiältääpyä.
Ja kyllähä se nii oliki ja niinhä se sitte miähis päätethinki.
— On se niin vastelluantoosta mulle — koitti viälä Aapeli sanua.
— No, jos se ny nii vastahakoost’ on, niin passaaha vaikka mun lähtiä — rupes yks toine isäntä sanomaha.