— Sopiihan täs orottaakki. Eip’oo kiirusta.
Mammuskeli vain puskan juurella ja otti ryyppyjä sen toisen Jussin leilistä. Sattuu olohon pakkaanen ja sitä varte piti useen klunahuttaa. Niin useen, jotta lopuksi tuli aika pönttyrähän ja mässähti leilin viärehen.
Se olikin onni sille Jussille, joka siinä keitteli, eikä tiänny viinapoliisista mitään. Jussi sai viinansa valmihiksi, sammutti valkian, piilootti vehkehet riskukasahan ja lähti viinoonensa kotia.
Mutta kyllä se säikähti, jotta leili kärestä putos, kun se tuli sen puskan äärehen, jonka takana viinapoliisi makas.
— Sus siunakkoon! — pääsi Jussilta.
Mutta kun viinapoliisi makas vain kun lehmä nevas eikä mitää puhunu, niin silloon rupes Jussiaki naurattohon.
— Ähä rumaanen! — Makaa ny siinä ja verä henkhes — tuumas Jussi ja hairas viälä viinapoliisinkin leilin ja sitte paineli oikeen niskat kryhys kotia ja nauraa pihisteli partoohinsa.
Vasta aamuyästä heräs viinapoliisi aivan turtana ja silloon oli kans varphat paleltunehet. Ei tahtonu kotiansa päästä. Ja manas ja noituu Jussia ja varpahiansa.
Mutta niin oli sinnikäs se viinapoliisi ja niin sen pisti vihaksi se, kun Jussi oli viäny senkin leilin, jotta heti aamuvarahasta lähti Jussin mökille niillä paleltumisilla varpahillansa kompuroomahan.
Mökin emäntä äkkäs klasista jotta: