— Ajöö ny! Eikä tartte takaasi tulla!
Ja m’oon tullu siihe päätinkihin, jotta täs ei muu auta, ku pitää tehrä suuri keksintö.
Keksiä jokin sellaanen erinomaanen kapistus, jotta sen pitää joka ihmisen ostaa ittellensä.
Mä hakisin sille sitte patentin, myisin ja saisin rahaa ku roskaa, eik’olsi puutett’ enää koskaa.
Sillä asialla mä ny oon päätäni vaivannu. Oikeen molemmin käsin oon takaraivaani puristanu, jotta se suuri ja vapauttava ajatus siälä leimahtaas.
Ja menny-perjantaina se sitte prätkähti. Oikee otti kipiää, mutta sitte tuli hyvä olla ja mailma kirkastuu ku ruusutarha mun silmisnäni. Ja rahamassikkaniki oikee hypähti pöyrällä. Siinä s’oon tyhjänä maannu jo monta päivää.
Oli kun s’olis kattonu suu auki mun päälleni ja kysyny jotta:
— Ethän Jaakkoo mua hylkäjä, kun susta ny tuloo rikas miäs?
Mun tuli veret silmihin ja sanoonki jotta:
— Ee-en ystävä kallis! Vaikka musta tulis kuinka rikas, niin sua mä en hyljää ikänä. Mä paan sun täythö kultarahoja ja teetän kullasta leukahas koukun ja sitte kultaraamit ja paan sun seinälle riippumahan ja mua muistuttamhan elämäni raskahasta alkutaipalehesta, siitä äijästä, ku m’olin köyhä ja krätyyne.