Miäs on ny viimmee huakaasnu ja luapunu lompakostansa. Ja juttu on loppunu.
Läksy on ollu sama joka paikas. Se vain erua, jotta ku toises paikas on venskattu, niin toises on finskattu.
Sitte t’ootta vissihi pannu merkille samoon ku minäki, jotta kaupungin frouvat ja fröökynät ovat koko menhen ja tämän viikon huiskinehet pualtahyssyä pitkin katuja piänet knyyryt kainalos ja ollehet hualestunehen näköösiä.
Ja oottakos te sitä kuullu, jotta kaikki kaupunpungin naiskräätärit troklaavat, kursiivat, parsiivat, pruuvaavat, prässäävät ja tryykäävät, jotta käry nousoo? Neuloovat ja tikkaavat että katketa. — Sinkerin polkemisesta on ainakin kahen ompelijan kintut ruvennehet narisemhan.
Ja rohroskaupoos puariflikkaan muutoonki hoikat sääret aivan notkuuvat ku puuteria ja punamultaa ostethan vain kilokaupalla.
Hyvänhajun yrtit, parfyymit, otekoloonit, saksansaipuat, kultakräämit, koivusalvat ja palsamit, mintut, mirhamit, hajuheinät, krassit ja aventelinkukat, kaikki, kaikki mikä joltaki haisoo, kaikk’ on menny ku kuumille kiville, paitti keltamulta, sinkvitti, kimrööki, liinöljy, pulituuri ja tärpätti ja purutupakki, jot’on Sampos viäläki.
Ja kun n’oon sen uuren kläningin saanehet, ittensä minkannehet, silmäkulmihinsa öljyä nokahuttanehet ja puuteritupsulla hehkuansa vaimentanhet, heittäävät ne viimmeesen hyväälevän silmäyksen ystävällisehe peilihi, ja katto, oi miäs: hän on hurmaava!
Sinä tunnet suloosen autuuren väristyksen krupissas ja pistoksen rintas kobralla, tarkemmin sanoen lompakossas.
Hän on kun tähti loistava!
Tämä kirkas tähti, joka meitä kitupiikkiä ja mörökölliä johtaa täälä alhossa, lähtöo liikkeelle ja me Joosepit ja Jaakopit seuraamma häntä kaupungintalolle — helppotajuusehe konserttiin!