Kauan oli tuvas ollu hiljaasta, isäntä istunu ja imehrelly jotta:
— Olisko totisesti valtiopäivillä ny tehty sellaanen laki, jotta täs ruvethan maksamhan maanviljelijöölle isännänpalkkoja valtion pualesta, niinku n'oon höväänny nua akitaattorit ja ollehet kovaa poikaa, jotta parannuksia täs pitää saara taloonpoijan verootuksehe? — Ja nykkö sitä tuloo nuan rommaamalla oikee Porvoon mitalla, jotta joka isäntämiähelle palkkaa vuares kuuresta kolmehekymmenehekahreksahan tuhantehe asti! Pikkutaloon isännille manttaaliluvun mukhan väheet vissihi ja rusthollariille eneet.
Ja vaikka Mäkituvan Kaappoo-isäntä olis kuinka lukenu, niin sillä lailla siinä seisoo maaherran kuulutukses', jotta niin suloosesti nyt on asiat. Iloksi remahti äkkiää elämä Mäkituvan nutuuses huushollis. Kaappoo riamastuu jotta:
— Voi erinomaasta sentähre Maija tätä mailman menua! Kyllä tästä ny tuloo henua olua meillekki ku rupiaa mullekki valtiolta palkka juaksemhan. Laita vähä joutua oikee pystykaffit ja haje puarista korppuja. Nyt se meiltäki kitu loppuu. Saas nährä, mihkä kraatihi ne herrat munki räknäävät, mutt' en perusta vaikkeivät antaasi enämpää ku 10.000 vuares. Siinäki sit' on jo liikaa. — Nousoohan siitä kyllä sitte tiätysti veroäyrikki, mutta kontillani ja lakki kouras kiikutan vaikka tuhannen markkaa takaasi valtiolle veropenningiksi. En totisesti enää valita enkä maruteeraa verootuksista. Kyllä ny loppuu veromarinat taloonjussiilta. Helposti sitä 10.000:sta jo veroja maksaaki ja loppu on purkista tulua n'otta hei elämää eikä mitää kituelämää! — Korppukaffit ja Amerikan fläskit on tiaros täski huushollis tästälährin joka päivä, eikä niinku tähän asti, jotta vai palkkaväjelle syättää ja itte nualla hyppyysiänsä.
Nii se Kaappoo innostuu siitä »isännänpalkasta» n'otta vaikka s'oon totinen ja harvapuheene, eik'oo viittiny enää pitkihin aikoohi primputella, nii eikös känttyrä hairannukki Maijaansa käsikynkästä kiinni ja viipoottanu ympärinsä laattialla sellaasta heipparitirallaa n'otta Maija oli aiva saumoosta hajota.
Jos ei totisesti Maija olsi saanu viimmee hairatuksi Kaappojansa kaulasti kiinni, nii hajonnu oliski siihe paikkaha ku aluushamhen liirinki jo pritkahti poikki n'otta aiva syltys oli Maijan muutoonki väärät sääret.
Kyllä s'oli nii juhlaa ja iloosta ja herraasta olua Kaapoon huushollis sinä iltana ku kinkeriillä ainaki. Kaffia keitettihin ja panthin sulamhan ja ku kropsuaki laitettihin, nii oikee voita lyätihin joukkoho.
Nii ne riamastuu Maijaki sitä isännänpalkan tulua, jotta otti ja haki menhenvuatiset siansyltyt pöythän ja sanoo jotta:
— Mitäs me täs nyt enää turhia nuukaalemma, otethan ja syärähän nämä sianräntykki pois ennenku aiva pahentuuvat, n'otteivät kelpaa enää väjellekkää…
Ja kyllä jee Kaappoo pisteliki poskehe, jotta aiva leuka kiilti.
Häntäki meni n'otta kerraasti vai vilahti.