Ja sitä varte se yks miäs jahkaasiki jotta:
— Sen tuanaasiako me täs seisomma? Miksei me istuta? — Käyhän se lapionvarresta kiinnipiteleminen yhtä hyvi isthaltansakki ku seisahalta —.
Niin sanoo ja istahti kivelle.
Toiset kyllä panivat vastahan ja koittivat selittää jotta:
— No ei ny taas niin, jotta aivan istua —. Pitäähän sitä ny kumminkin eres sen verran viittiä täs tyänjyrinäs, jotta eres seisoo, jos ei ny muuta erityystä tekisikkää…
Mutta s'ei viittiny.
Se istuu vai. Sanoo jotta:
— Saman tyänhän mä teen ku tekki, enkä enempää palkkaa pyyrä liijoon!
Se istuu uskollisesti kahreksan tiimaa, poltteli ja hikos, n'otta sen housunperä oli aiva märkä, ku kello soi.
Silloon kans tuli tyämaalla heti kiirus. Tupet huiskuuvat, lapiot ja rautakanget heiluuvat ilmas, kottikärryt pukattihin silmällensä nurinniskoon tiän syrjähän, juastihin ja hypittihin kilvan ilmoottamhan tyätunnit mestarille ja sitte juaksujalkaa, toisetoikee pualtahyssyä, jokitörmää ylhä ja kortteeripaikkahan.