— Nyt on vallankumous!

— Mitäh? — Häh!

— Vallankumous…

— Nykkö taas? — Mihnä?

— Tuala kaupungin pualella — sopotti poika. — Koskisen puarin eres oli suuri joukko vallankumousmiähiä, jokka sanoovat, jotta nyt on vallankumous ja vaativat, jotta Koskisen pitää panna puarin ovensa kiinni. Mutta Koskinen ei pannu, ja ku miähet pani ovet väkisin kiinni, nii Koskinen lykkäs ne sisältä päin ponnistaan taas auki. Ja miähet pani kiinni ja Koskinen fläiskäs auki. Viimmee ne repii Koskisen takin ja lähtivät viämhän sitä putkahan — kertoo poika.

— Takkiako?

— Ei ku Koskista! — Ja yks miäs jäi pithön ovia kiinni ja se sanoo mullekki, jotta nyt on vallankumous.

— Eikä mulle oo puhuttu mitää! — pääsi multa vanhalta vallankumoussankarilta haikia, katkeroottunu huurahrus.

No me lährimmä siitä paikasta juaksujalkaa kattomhan. Ja aiva oikee! Siälä viärä retuutettihin Koskista putkahan ja Paasosta miliisilaitokselle!

Niin äkkiä se puhkes se toinen vallankumous Kristiinas, jotta min'en meinannu keriitä ollenkaa joukkoho, vaikka m'olin kyllä asialla.