Muinen vanha vilu-tauti viksi-huuli, vihta-parta, roima-housu, home-silmä, jonga kallon harmaat' karvat paistavat kuin päiväisellä tuohi-koivut kuusistossa — muinen vanha vilu-tauti kyssä-selkä, kongo-nokka, leuka-peräin louskuttaja, kulki kylmänä kesällä kauhtanassa karheassa, tappuraisessa takissa. Äijä hassu hallavana pitkin maata matkusteli ynnä pahan puolisonsa poltto-taudin tuskallisen.
Tämä paha pari-kunda, emä eripuraisuuden, viipyi kerran vierahana kauan minun majassani, yli määrän matka-miehen.
Ukko, se ukura-silmä, kova-koura, kylmä-kynsi, majans' jääksi jähdyttäjä, jolla ombi otsan alla, ryppy-kynnöksen rajalla silmä-ripseet riippuvaiset kaharassa kahden puolen nenän juurta juurevata, nosti menon ja metelin. Tämä ukko täydellinen, tämä kuuluisa kupilas, ärjästeli äkeästi, kauas karkoitti kotoa ensin aina emändänsä, kovin hammastans' kiristi, että silmät sameroiset iskit tulda tuimuudesta, parta jäisenä järisi, tukka luminen tutisi hartioilla hajallansa. Tämä ukko täydellinen, niin kuin nyt on nimitetty, ravisteli ruhoansa, että itse isännängin ruumis tärisi tuvassa, helisivät hambahatkin.
Vaan ei vaimot myöden anna miehen kourissa kovangan. Miimbä tässäkin todella tulduansa takaperin vino-silmä, vipsu-huuli akka aina voiton otti. Ämmän posket punehtuivat, eukko otsansa rypisti, veti löylyn laupiolle kylmyydestäkin kovasta, ajoi pakkaisen pakohon että virsut vilahtelit, josta jälle julma vaiva, tuska polttava povehen tuli tuvan haldialle, että kurkkukin kihisi kieldä kastaissa vetehen, hiki kiehui karvan päihin ruumihista riutuvasta, tauti päätäni porotti.
Saan mä neuvoksi sanoa, mainita muillekin vielä kautta oman koetuksen, kuingan vasta viekkahasti pääsin vieraista vapaaksi: minä syötin, minä juotin heitä häpeemättömiä ensin vierahan varoilla; mutta koskan koetellen tulin tavat tundemahan, syötin heillä karvaat kaakut, juotin juomat katkerammat, annoin maistaa kiinan kuorta, latkia leivätä liendä. — — Näin on moni muukin ennen vieras viipyvä paennut huonon räätin rakettua.
Kasteesta.
Kyllä olis' kyttäisellä syytä viivoja vedellä, mutt' ei tahdo murheellinen pännän käyttäjä kädellä saada suustansa sanoja asiata ajaaksensa.
Koska talven Tammi-kuussa kirvoitettiin äidin kohtu, syndyi ihmisen sikiä, tuli poika Pohjan maalle; Viheldäissä tuulen viuhan, pahan pakkaisen parissa piti poika päästettämän kohta sekaan seura-kunnan kautta kastehen pyhimmän. Tuskin eloon ehtineenä kapalossa kitisevä lapsi tuodaan Temppelihin, kirkon kylmemmän sisälle. — Mutta, mitä tapahtuupi? pienellä on hengi hellä, lapsi kuolee kastettaisa, Papin pyhästi sanellen: pakene sä, paha hengi, siirry pojes sikiästä!
Vaikka vailla hengeäkin oli povi poikaisella, Pappi ruumiin runsahasti siunas' kuitengin sanalla, että kirkko kumahteli, risti rinnan kädellänsä, kallon vedellä valatti.
Nyt on kysymys kovembi vastattava vakaisesti tarkemmalda tutkialda kuin on tämän kirjoittaja: Kennen syy ja syndi liene, ett' on lapsi lakastunut varhain vaipunut elosta? Kyllän luulen, lukiani, että varsi vahvistunut olis' paljoa parembi kuljetella kummildamme kylmän kasteen alaiseksi kovan pakkaisen parissa.