Jukka seisoi itsepintaisesti paikallaan silmät maahan luotuina.
Turhaan pyydettyään useamman kerran pani emäntä kamarin oven kiinni ja Jukka jäi taasen yksin. Hän tunsi, miten kaksi voimaa taisteli hänessä. Toinen veti kamariin, mutta toinen sanoi, että on sopimatonta mennä sinne. Eikä Jukka tiennyt kumpaa totella.
— Jos Mikun äiti vielä tulee käskemään, niin sitten minä menen!
Samassa kamarin ovi taasen avautui.
— No Jukka! Tulehan nyt, kun Mikko niin pyytää!
Kuinka viitsisit mennä kamariin? Se on sopimatonta. — Ja Jukka katsoi lattiaan, pysyi itsepintaisesti paikallaan ja kuunteli sisäistä riitaansa.
Jos Mikun äiti vie minut kädestäpitäen kamariin, niin sitten minä menen, ajatteli Jukka, kun emäntä taasen vetäytyi kamariin turhaan poikaa pyydettyään.
Kului hetkinen ja Mikun äiti taasen avasi kamarin oven ja tällä kertaa tuli tupaan kokonaan. Jukka hätkähti.
— Kuinka et sinä Jukka tule, kun Mikku itkee? — Ääni oli rukoileva.
Jukka tirkisteli kulmainsa alta, tuleeko Mikun äiti ottamaan häntä kädestä.