Eilen jo oli yhteisesti päätetty, että Mirri on lopetettava — onhan se parempi kuin että sitä tuossa rääkätään. Mutta kuka sen tekee, siitä ei puhuttu mitään, tiuskittiin vain ja elettiin painostavassa hermostuksessa. Ja nyt se annettiin Jussin tehtäväksi.
Jussi ihan lyyhistyi kokoon kuin oman kuolemantuomionsa kuullessaan.
Neuvottomana harhaili hän ulkona, tuvassa, kamareissa ja kaikkialla. Pysähtyi milloin missäkin ja lähti taas kävelemään ikäänkuin olisi unesta havahtunut.
Monta kertaa hän jo kädet nyrkissä päätti: "nyt minä otan sen kiinni, vien ulos ja nutistan!" Juuri silloin kiipesi Mirri Jussin syliin. Jussi alkoi sitä silitellä, mutta samassa työnsikin Mirrin pois polveltaan ja alkoi kättä viipaten kävellä.
Toisella kertaa Mirri juuri ehti ruveta imemään, eikä Jussi voinut ottaa lasta äitinsä rinnoilta — tappaaksensa.
Sitten tuli naapurin emäntä paistinpannua lainaamaan, ja taas jäi
Mirri rauhaan.
Kun Jussi Litun ja äidin kanssa söi aamiaista, hyppäsi Mirri heidän syliinsä niinkuin tavallisesti. Mutta ei kukaan sallinut sen olla sylissä — toisaanne katsoen työnsivät hiljaa pois. Mirri ei uskaltanut ottaa vähääkään kynsillään kiinni niinkuin ennen. Arkana se hyppäsi lattialle ja jäi kysyvän surumielisenä eteensä tuijottamaan.
Syötyään harhaili Jussi levottomana kartanolla. Sanoi itselleen, että vartoo sopivaa tilaisuutta ottaakseen Mirriltä hengen. — Käväisi halkoliiterissä. — Siellä sen kyllä voisi tehdä, niin ettei olisi ketään näkemässä. — Jussi varasi halon, jolla sitten lyö, jos ei muu auta.
Mutta päivä valkeni arveluttavassa määrässä, eikä Jussi ollut vieläkään tehtäväänsä tehnyt.
— Ei mutta — kyllä sen nyt täytyy tapahtua!