Oli varhainen aamu heinäkuun lopulla. Ruohossa kimalteli paksu aamukaste, ja sakea sumu alkoi jyhkeinä pilvinä vetäytyä syrjään ja haihtua nousevan auringon edestä. Kaikki oli hiljaa. Ilmassa kalsea, epämääräisiä syksyn aavistelmia herättävä maku ja haju.
Lauria melkein puistatti, kun hypähti niittokoneen istuimelta tielle ja meni nostamaan Hakavainion saranatonta, tukiseipäitten varassa seisovaa veräjää pois paikoiltaan. Ruuna katsoi Laurin puuhaa korvat eteenpäin sojossa, kummasteleva ilme silmissään, ja ennen, kuin Lauri ehti saada suitset selville, se jo kääntyi ja oli vähällä vetää veräjänpielen kumoon. Lauri nosti veräjän paikoilleen ja asetti tukiseipäät. Lupsauteltuaan sitten kaikki rattaat, linkut ja koukut niin että kone oli valmis toimimaan, hän vielä suitset kädessä loi uneksuvan ja rauhaisaa tyytyväisyyttä, jopa hienoa ylpeyttäkin puhuvan katseen yli niityn.
Olihan se etupäässä hänen ansiotaan, että tässä nyt oli heinää ja että Leppirantaa ei nyt uhkaa heinäin puute niinkuin useaa muuta taloa uhkaa kuivan kesän takia.
Heinä tosin ei ollut mitään erinomaista. Oli harvahkoa ja rikkaruohon sekaistakin. Kuhilaitten sijat olivat melkein kokonaan savikkojen ja pillikkeiden vallassa. Mutta kyllä siitä sittenkin ainetta karttuu. Ja sitäpaitsi — onhan tämä ensimäinen yritys tätä laatua, ensimäinen kevätauringon sulattama pälvi Leppirannan talvessa.
— Niin, ruuna. Nyt me alamme niittää kylvöheinää. Ja me olemme Alakylän Leppirannan talossa ensimäiset, jotka sitä teemme. Heippäs, ruuna!
Lauri räpsäytti ohjasperillä ruunan kylkeen. Ruuna jännitti raajansa, haukkasi vielä heinävihon suuhunsa — ja kone rähähti rätisemään ja surisemaan. Heinäin tähkylät vavahtelivat kuin sydänhaavan saaneet, horjahtelivat ja hiljaa kaatuivat toinen toisensa viereen — kuolemaan — —.
Eivätkä tiedä mitä varten — mitä varten kesken kukkeinta nuoruuden kukoistusta pitää kuolla — —
Tietääkös ihminen mitä varten hänen pitää kuolla — —?
Heinä on kylvetty sitä varten että se aikanaan niitetään ja korjataan latoon. Entäpä jos ihminenkin on sitä varten kylvetty? Entäpä jos on joku, joka viljelee ihmistä. Kylvää, hoitaa ja huolehtii. Poimii milloin rikkaruohon, milloin kuivuneen korren, milloin kauniin kukan taittaa rintapieleensä — —. Valtakunnat ovat hänen viljelyspalstojaan. Kun joku palsta on valmis, lähettää hän sinne sodan tai muun ja toimittaa niiton.
Hakavainion valtakunnassa riehuu nyt sota. Kanuunat kumahtelevat, tykit jymähtelevät ja kiväärit rätisevät. Ja Hakavainion kansa on häviöön tuomittu.