Hakavainion vanha ruhtinassuku Ohdake, jolle viimeinen vallankumous jo oli sangen tuhoisa, kukistuu nyt kokonaan. Horsma ylimykset, joilla on läänityksensä Laskuojan tasangolla, seuraavat herrojaan, kaatuen viimeiseen mieheen. Sivistystä edustavalla Apilas suvulla on sama kohtalo, niin punahattuisilla taiteilijoilla kuin valkolakkisilla ylioppilaillakin. Samoin muualta tulleella työläisheimolla, jota Timoteiksi sanotaan, sekä syntyperäisellä Lauha nimisellä raatajasuvulla. Kauniita, sorjavartaloisia ja suloisia, keltapohjaista ja valkealieristä kesähattua käyttäviä Päivänkukka neitojakaan ei säästetä. Pyylevät, keltahattuiset Leskenlehti rouvat, joiden mielestä on hienoa maata myöhälle, nukkuvat vielä, eikä niiden tarvitsekaan enää herätä. Kaikki surmataan armotta. Juoruavat Harakansilmä katunaiset, jotka yrittävät puvuissaan matkia Päivänkukka neitoja, teräväkieliset Pillikkeet, epäsiistit Savikot ja muu roskaväki, sinne ne sortuvat kaikki. Kuolema on kaikille samallainen.
Kivikon linnoitukseen on jäänyt muutamia Horsma ylimyksiä ja siellä ne saavat olla rauhassa. Linnoitusta vastaan ei uskalleta tehdä hyökkäystä. Sieltä he nyt näkevät kaiken tämän hävityksen kauhistuksen ja —
Siihen ajatus katkesi, sillä niittokone lakkasi yhtäkkiä rätisemästä, ylös vain kohosi, putosi jysähtäen alas ja riipasi hevosta taaksepäin. Koneen pyörä sattui Laurin polveen. — Terä oli tarttunut kiveen, siitä tämä rymähdys.
Se siirsi Laurin todellisuuteen. Hän seivästi katseensa maantielle päin, osaksi nähdäkseen huomasiko kukaan kuinka nolo niittokoneen ajaja hän on, osaksi päästäkseen verekseltään näkemästä sitä ruhjoa, mikä koneesta nyt tuli.
Vihdoin hän uskalsi katsoa alas eteensä. Näytti kuin kone olisi ollut eheä. Varovasti tarttui hän viputankoon ja painoi. Leikkuulaitos kohosi kiven päälle. "Nooh" sanoi hän varovasti. Ruuna lähti kävelemään ja kone rähähti entiseen rätinäänsä.
Eikö siis mitään ollutkaan särkynyt?
Hän pysäytti ruunan ja varmuuden vuoksi vielä tarkasti joka paikan koneessa. Todellakin! Mitään ei ollut särkynyt.
Lauri huokasi helpotuksesta ja alkoi jälleen ajaa. Ajatuskin alkoi jälleen tehdä työtä.
Maanviljelijä on Jumalan sukua enempi kuin muut ihmiset. Niinkuin Jumalan sanotaan maailmanpellostaan milloin korjaavan pois sen, joka hänen tarkoituksilleen niin soveltuu ja taas edistävän sellaisen kehitystä, joka hänen tarkoituksilleen niin soveltuu, — samoin tekee myöskin maanviljelijä. Hänkin hävittää ja pois korjaa kun hänen tarkoitusperänsä niin vaativat, ja taas elvyttää ja auttaa edistymään, kun se hänelle paremmin soveltuu. Maanviljelijä muokkaa ja mullistaa peltojaan samoin kuin Jumalakin maailmaansa, milloin yhtäällä milloin toisaalla. Ja niinkuin ihmiset sielunhädän äärimmilleen kehittyessä turvautuvat Jumalaan, niin he leivän hädän äärimmilleen kehittyessä turvautuvat maanviljelijään — —
Ruuna haukkaili heinää ja käveli varmasti. Niittokone surisi.