Niilo näytti päättäneen ihan järjestelmällisesti torjua kaikki Laurin yritykset vaikuttaa häneen. Suuttui kun äiti ehdotti että he makaisivat Laurin kanssa samassa sängyssä ettei tarvitsisi niin monia sänkyvaatteita kuluttaa yht'aikaa. Tahtoi kesäkamarinsa luhtiin, eikä millään ehdolla suostunut menemään Laurin kanssa vinnille. — Näistä kumpasestakin Lauri oli pikemmin hyvillään kuin pahoillaan. Paremmin saa olla rauhassa. Mutta työmaalla oltaessa hän olisi monta kertaa hyvinkin halukkaasti antautunut veljelliseen jutteluun Niilon kanssa. Mutta siitä ei tullut mitään. Niilo vain vihelteli ja laulaa renkutteli. Ruoka-aikoina oli itsepintaisesti vaiti ja heti syötyään nukkui tai — illalla — lähti kylälle.
Tämä sai Laurin joskus suuttumaankin. Silloin hän ajatteli että mitäpä hänen tarvitseekaan Niilosta välittää. Hoitakoon itse itsensä. Ja tottakai äitikin nyt on tyytyväinen. Ei ainakaan sovi Niiloa moittia siitä ettei ole öitä poissa kotoa — —
Ja — —
Kuka sen sitten tietää, että elää niinkuin hän elää on oikein ja hyvä, ja elää niinkuin Niilo, väärä ja paha —? Entäpä jos onkin päinvastoin? Entäpä jos Niilo elääkin oikealla tavalla ja hän ja muut hänenlaisensa elävät väärällä tavalla? Huolettomampi ja reippaampi Niilo vain joka tapauksessa on kuin hän. Viheltelee ja rallattelee mennen tullen ja antaa päivän luistaa toisensa perään. Tuskin tietääkään että elämässä on ristiriitoja ja surujakin.
Sen kesäjuhlapäivän jälkeen tällainen ajatus alkoi Laurin mielessä asustaa. Hän melkein kadehti Niiloa ja nurisi kohtaloaan, joka oli hänet ajanut sille raiteelle, jolla hän nyt oli.
Hän oli pyrkinyt elämään hyvin ja pyrkinyt taistelemaan pahaa vastaan. Ja mitä on hän sillä voittanut?
Tuskaa, toivottomuutta, elämäntyhjyyttä — —
Sydäntä käänsi villisti kutitteleva halu oikein ilkeästi nauraa vasten naamaa Annille ja kaikelle mitä oli ennen hyvänä pitänyt. Pään panivat sekaisin veren villeimmät voimat. Ne yllyttivät hurjassa vauhdissa suin päin syöksemään elämän pohjattomimpaan likalätäkköön. Ja rypemään itsensä oikein perinpohjin. Ja näyttämään pitkää nenää ja irvistelemään entiselle elämälleen, Annille, tekemilleen valoille ja kaikelle mikä yritti estää häntä sinne liejukkoon heittäytymästä — — Ja kääntää kaikki nurin ja sulloa kaikki sekaisin yhdeksi herran sileäksi — —
Pari yritystä hän teki siihen suuntaan. Sitten hän inhoten käänsi selkänsä kaikelle sellaiselle.
Hänen terveenä säilynyt vaistonsa heräsi ja sanoi, että jos mikään on raukkamaisuutta niin on sitä loasta lohdun etsiminen.