— Kyllä sullekin se luotu on, mutta taitaa vain olla niin likellä ettei tarvitse haeskella.
Lauri ei oikein ymmärtänyt mitä Lissu tarkoitti, eikä paljon välittänytkään. Anni oli todellakin hyvin likellä. Ei olisi tarvinnut muuta kuin kätensä ojentaa ja kaapata syliinsä. Jos tekisi sen — —! Pelkkä ajatuskin jo hurmasi. Kuitenkaan hän ei sitä tehnyt. Sanoi vain Lissulle:
— Tule lukemaan kylkiluuni, niin näet että niitä on täysi määrä kummallakin puolella.
— Jopa mä nyt viitsisin tässä ruveta, sanoi Lissu siihen.
Siihen suuntaan jatkui puhelu. Tyttöjen puolelta sitä ylläpiti etupäässä Lissu. Anni silloin tällöin sanoi jonkun sanan, mutta se toinen tyttö ei puhunut mitään. Oli kai hyvin nuori vielä ja ujo. Poikain puolelta sitä ylläpiti Lauri; hän tunsi nyt omituista halua olla äänessä. Toiset vain silloin tällöin jotain murahtivat joukkoon. Olivatko nuo niin juroluonteisia, vai mikä lie syynä?
Otti Lauri iltaman ohjelmankin puheeksi, mutta se näytti olevan hepreaa muille paitsi Annille. Hän tarttui siihen vilkkaasti kiinni, mikä omituisesti ilahutti Lauria. Mutta sittenkin hän lopetti keskustelun siitä lyhyeen. Oli huomaavinaan salaisia merkinantoja Jussin ja Lissun välillä ja vaikeni.
Äänettöminä olivat toisetkin ja neuvottomina. Lissu hyräili
"Uudenkullan liinukkavarsaa".
Vihdoin keksi Lauri, että he olivat jääneet kauas edellämenevistä, ja karisti painostuksen pois mielestään.
— Sen kylmän pyhävellin peräänköhän noilla ihmisillä nyt on noin kiire, kun ei enää näy ketään tiellä? kyseli toisilta.
— Pyhävellin perään, matki Lissu hyräilynsä keskeyttäen. — Parempaa niillä on tiedossa.