Mutta Lauri laski, että kun hän nyt pääsee kartanon kuntoonpanokustannuksista ja maan tulot yhä vain lisääntyvät, menojen pysyessä entisellään, niin viimeistään kymmenen vuoden kuluttua ovat hänen velkansa maksetut.
— Ja jos eivät olekaan, niin kaksi tästä! Poikamies — —! Taloni minä kuitenkin pidän, sanoi hän neuvojilleen.
Kesken uurastamista, suunnittelua ja järjestelyä saattoi tarmo toisinaan herpautua ja into väsähtyä. Silloin loiskahti mieleen kysymys: Mitä varten? Mitä varten tällä tavalla raataa, rynnistää ja elää? Ja itseään kiusata?
Hän pysähtyi miettimään ja etsimään vastausta. Mutta vastausta ei löytynyt. Mitään erikoista tarkoitusta jota varten elää ja ahertaa ei hän löytänyt. Jonkillainen rannaton pohjattomuus vain levisi eteen aina kun sitä alkoi etsiä.
Mutta jos ei mitään tee, niin silloin ainakin elämän täytyy olla tyhjää ja tarkoituksetonta. Sillä työ on elämän sisältö, henkisen ja ruumiillisen työn vaihtelu on huvia, ja työnilo on elämän valo ja lämpö.
Tällaisten selvittelyjen jälkeen hän tarttui entistä lujemmin lapion-, kuokan-, lantatarikon-, heinähangon-, sirpin-, auran- tai — jos oli sunnuntai tai ilta, niin — kynänvarteen, tai rupesi lukemaan tai oli lähdettävä nuorisoseuran asioille. Kysymys häipyi pois mielestä.
Hänet valittiin nuorisoseuran puheenjohtajaksi samana vuotena kuin otti talonkin haltuunsa ja pysytettiin siinä toimessa viisi vuotta yhteen menoon.
— Hän on niin uskollinen puheenjohtaja toimessaan ja niin mallikelpoinen sekä ihmisenä että nuorisoseuralaisena, että on synti päästää hänet puheenjohtajatoimesta pois. Jo hänen pelkkä läsnäolonsakin vaikuttaa kohottavasti toisiin, sanoi nuorisoseuran jäsenistön parhaimmisto.
— Eikä hän ole maanviljelijänäkään huono, sanoi maamiesseuran jäsenistön parhaimmisto.
— Mutta jos ei hän niin paljoa hääräisi siellä seurahuoneella, niin olisi vielä parempi. Tulisi paljoa enempi itseltään töitä tehtyä eikä tarvitsisi niin paljoa palkkaväkeä pitää, sanoivat eräät, jotka eivät olleet nuorisoseuralaisia eikä maamiesseuralaisia.