— Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Kyllä Lauri oikein tekee, kun ei rupea talolleen rengiksi, sanottiin nuorten puolelta.
— Onkos rahapomon renkinä sitten parempi olla?
— Mikä sen tietää, kuka siinä on renkinä ja kuka isäntänä. Sehän tavallisesti on isäntä, joka palkan maksaa. Korko on rahamiehen palkka, ja koron maksaa se joka rahoja lainaksi ottaa. Jos ei kukaan ottaisi rahaa lainaksi, niin mistä rahapössöt sitten saisivat korkoja, viisastelivat nuoret.
— Mistäs Laurikin, samoin kuin monet muutkin, saisi rahoja ellei kukaan lainaisi?
— Niin — — eiväthän kaikki isännät tule rengittä toimeen, sutkauttivat nuoret.
— Kyllähän te osaatte, hymähtivät vanhat.
Laurille itselleen muodostui nuorisoseurassa työskentely arvokkaammaksi ja sisällökkäämmäksi kuin pelkkä joutoaikain huvi. Siinä tarjoutui hedelmällinen ja tyydytystä tuova työmaa hänen sellaista kaipaamaan heränneille hengenvoimilleen. Puheenjohtajana oli hänen velvollisuutensa pitää avauspuheet ja muitakin puheita seuran kokouksissa ja iltamissa sekä monella muullakin tavalla julkisesti esiintyä. Se kehitti ajatuskykyä sekä johtamis-, itsensähallitsemis- ja esiintymistaitoa. Hänen entinen ujoutensa kehittyi maltilliseksi sanojen harkitsemis- ja punnitsemistaidoksi. Siten kasvoi hänestä taitava puhuja ja julkisen toiminnan mies.
Sai hän kokea pettymyksiäkin ja karvasta mieltä monta kertaa. Monta kertaa huokui yleisöstä häntä vastaan masentavaa kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, jopa joskus suoranaista uhmailuakin. Sellaisina iltoina meni hän mustin mielin kotiin. Kaikki tuntui niin turhalta, tyhjältä ja toivottomalta. Aatteelliset harrastukset olivat vain pelkkää narripeliä.
Mutta kun hän toipui ensi huumauksesta ja alkoi harkita asiaa, huomasi hän, että tällaisten kokemusten avulla myöskin voi itseään kasvattaa. Ja rauhoittui vähitellen. Ja alkoi muistella niitä mieltä kohottavia ja toivoa herättäviä kokemuksia, joita myöskin oli jo saavuttanut.
Jos hän kuitenkin olisi väittänyt, että yksinomaan valistus- ja sivistysharrastukset häntä nuorisoseuratalolle vetivät, niin hän ei olisi ollut täysin rehellinen. Kyllä häntä sinne yhtä paljon veti huvin- ja seuranhalu, sekä kaikista tukahuttamisyrityksistä huolimatta sydämen pohjassa värähtelevä salaperäinen kaiho ja ystävän kaipuu.