Anni.
Tiistaina Lauri läksi Niinilään. Hän tiesi, että Annilla on hallussaan sama kamari kuin tyttönä ollessaankin. Siellä oli ikkuna auki. Tuuli oli vetänyt kartiinin ulos ja liehutteli sitä tervetuliaisiksi. Ja oli Lauri huomaavinaan liikettäkin kamarissa.
Anni oli ikkunan luona vartonut häntä ja nyt läksi vastaanottamaan — —?
Lauri pakotti itsensä näyttämään tyyneltä
Anni tuli rappusille vastaan. Hymyili ja hiukan punastui.
Hyvää iltaa sanoessaan Lauri tunsi äänensä uhkaavan pettää. Kätellessään he katsoivat toisiaan silmiin. Kumpaisenkin käsi vavahti ja kumpainenkin oli heti selvillä kaikesta.
Anni avasi oven kamariinsa. Lauri astui sisään kuin jonnekin maailmalta suljettuun pyhäkköön ja joutui hurmaavan lumouksen haltuun.
Kaikki muuttui niin kuin unen näössä. Hän oli jälleen 19 vuotias ja Anni 17 vuotias. Hän oli viime sunnuntaina ollut täällä, ja nyt hän tuli uudestaan. Sillä välillä on hän nähnyt pahaa unta.
Hän kyllä kuuli, että kamarissa keskustellaankin ilmoista, töistä, kokouksista, iltamista ja muista yhtä tärkeistä, ja tunsi että se toinen, joka keskustelee, puhuu hänen suullaan, mutta itse hän ei ottanut keskusteluun osaa. Hän oli kokonaan kaiken tämän yläpuolella, jossain missä oli niin äärettömän suloista, sisällökästä ja lämmintä, ja missä vienot sävelet väreilivät ja missä oli Anni — —
Anni toi hänen eteensä pöydälle valokuva-albumin ja valokuvia puolillaan olevan piirongin laatikon ja käski katsella kuvia sillä välin kun hän käy vähän tuvassa.