Vaikka Laurin olikin tässä hyvä, suloinen ja turvallinen olla, tuli hänen kuitenkin Annia ikävä heti kun Anni sulki oven ja katosi porstuaan.
Hän istui keinutuoliin ja siinä hiljalleen tuuditteli itseään ja autuaallisesti kukkuroillaan olevaa mielialaansa.
Vähän ajan kuluttua Anni tuli takaisin ja toi suurella tarjottimella teekannun, kaksi kuppia, sokeriastian ja kokonaisen röykkiön itse leipomiaan vehnäsiä.
— Otetaanpas tässä nyt hiukan suuhun sopivaakin, sanoi ja hymyili kaataessaan teetä. Siitä onkin jo pitkänlainen aika kun olen saanut sinulle mitään tarjota.
He joivat teetä, puhelivat ja naureskelivat. Nyt oli Laurikin jo mukana.
Juotuaan alkoi Lauri vihdoin katsella valokuviakin.
— Taitaa niissä olla sellaisiakin joita et tunne, sanoi Anni ja siirtyi Laurin taakse seisomaan. Sieltä hän toisella kädellä pöytään nojaten esitteli sellaiset, joita ei Lauri tuntenut.
Lauri tunsi hänen hengityksensä lämmittävän päätään ja tunsi hänen kätensä kosketuksen olallaan. Ja joutui suloisesti väreilevään sulautumistilaan.
Hänen ainoana ajatuksenaan oli siepata Anni sieltä syliinsä ja sanoa hänelle kaikki — —
Kun kuvat oli katseltu ja Anni siirtyi istumaan, eikä enää hengittänyt hänen päähänsä, eikä koskenut hänen olkaansa, tuntui Laurista kuin olisi hän joutunut kylmään pohjatuuleen.