— Hän ymmärsi, että nyt olisi aika sanoa se mitä varten hän oli tullutkin. Mutta kun hän muisteli miten oli päättänyt ilman mitään lirkutuksia, suoraan vain Annilta kysyä, että uskaltaisiko hän liittää kohtalonsa hänen kohtaloonsa, tuntui sellainen kysymys nyt sopimattomuudelta.
Mutta hän ei ymmärtänyt kuinka sen muutenkaan saisi sanotuksi.
Puheluun alkoi tulla piinallisia aukkoja.
Lauri katsoi kelloonsa. Nousi ja sanoi:
— Eiköhän pidä lähteä kotiin. Pääset sinäkin nukkumaan.
Hän koetti hymyillä.
— Kylläpä tuota on nukunnan aikaakin, sanoi Anni ja alas katsoen siveli pöytää kädellään.
Laurin sydäntä kouristi. Näinkö se nyt käykin — — Etten saakaan sitä sanotuksi.
— Niin no — Hyvästi nyt vain — ja — hyvää vointia —
Reippautta tavoitellen ojensi Lauri kätensä Annille.
— Hyvästi ja kiitos käynnistä. Annin ääni tuntui takaltelevan.