Nyt, toisten jo maatessa, hän siihen kirjoitteli mietelmiään, silmissä surumielisesti uneksiva ilme.
"Tänään on ollut syntymäpäiväni. Olen nyt täyttänyt kahdeksantoista vuotta — —
"Päivä on ollut samallainen kuin kaikki muutkin päivät joulun alusviikoilla, pilvinen ja sumuinen, tuuleton ja valoton ja unettavan hiljainen. Olen ajanut Rutakorvesta havuja tunkioon koko päivän.
"Siinä suhteessa on päivä ollut muista päivistä eroava, että mieleni on kaiken päivää ollut niin herkkä ja aavisteleva. On tuntunut niin omituisen juhlalliselta, kun on ajatellut sitä että taasen on yksi viittaväli kulettuna kohti sitä elämän päämäärää joka on jossain.
"Ikäni puolesta alan siis olla täysi mies. Olenko muuten täysi mies?"
Tässä hän pysähtyi ja asettui käsi poskella miettimään. Sitten hän taas kirjoitti:
"Olen kummallinen sielu, epävakainen sielu. Toisinaan voin innostua niin etten tunne mitään rajoja. Hehkun ja vapisen. Näen itselläni niin äärettömän paljon tehtävää etten voisi saada kaikkia tehdyksi vaikka eläisin sata vuotta. Toisinaan taasen toivon kuolemaa. Elämä näyttää niin synkältä ja toivottomalta ja minä itse olen niin heikko ja voimaton etten jaksa mitään tehdä. Minulla ei ole maailmassa mitään tehtävää — muuta kuin sortua sen kiusauksiin ja kurjuuteen. — —"
"Nostan pääni ja katselen ympärilleni. Kaikkialla vain kolkkoa kurjuutta ja toivottomuutta. Kaikkialla vain sellaista mikä kaipaa parannusta ja on parannettava. Silloin joskus innostun. Kenties on minullekin varattu joku tehtävä tässä suuressa parannustyössä. Ja minä tahdon sen tehtävän suorittaa! Tahdon neuvoa, kehoittaa ja varoittaa ja itse olla hyvänä esimerkkinä! Innostukseni on ylimmillään. En tunne mitään rajoituksia. Voin tehdä vaikka mitä — —"
"Mutta mitä tekisin? — Tulevaisuusihanteissani olen epävakainen. Milloin näen itseni maanviljelijänä, joka mitään kaihoamatta rengin kanssa pellolla raataa, milloin runoilijana, joka pilvistä tätä maallista elämää katselee, milloin kansakoulunopettajana, joka lempeästi kylvää opin siemeniä vaaleatukkaisiin talonpoikaislapsiin — —".
Tässä ajatus pysähtyi. Ajatuksen aiheita kyllä pyöri päässä, mutta ne olivat niin löyhiä, että kun niihin tarttui niin ne hajosivat, tai niin lujia ettei niistä voinut mitään muovailla. Hän luki sen mitä oli kirjoittanut, mutta ei siitäkään ollut apua. Tähän se nyt täytyy tällä kertaa lopettaa.