Sieltä tuli kaksi ihmistä kävellen. Riihen kohdalle tultuaan ne pysähtyivät.
— Ei Leppirannasta näy valkeaa. Kyllä Lauri Savistoon on mennyt, sanoi toinen.
— Sinne se tietysti on mennyt. Kyllä sillä vielä valkea olisi, jos se kotiin olisi mennyt. Syödä jahnustaisi se vielä — sen kun oli jo niin nälkä, sanoi toinen.
Lauri tunsi miehet. Hiiron Tuppu ja Hakaperän Jussi! Hän heristi korviaan.
— Minnekäs me nyt sitten menemme? kysyi Tuppu.
— Piru tietää! sanoi Jussi ja tuntui jotain kaivavan taskustaan. Mun on kuononikin niin kipeä ja taitaa olla verissäkin, tämä nenäliina ainakin on oikein murtumissa, siinä on niin paljon verta.
Tuppu kuului naurahtavan.
— Oikeinko se Anni tahallaan sinua löi?
Anni löi? Lauri pidätti hengitystään.
— En tiedä jos se nyt niin tahallaankaan. Mutta kun minä saavutin sen juuri kun se oli menossa porstuaan, huitasi se kädellään minua kohti, ja sillä oli avain kädessä, enkä mä ymmärrä kuinka se sattui mun nenääni. Aivan minä luulin sen irti lentäneen, selitti Jussi nenäänsä pyyhiskellen. — Tämä on nyt niinkuin peruna. Piru — sanoi sitten vielä.