— Miksei, myönsi isäntä.
— Yhdeksänkymmentä markkaa minä annan, enkä penniäkään enempää, sanoi Matti laskun lopetettuaan.
Äsken oli hän tarjonnut kahdeksaakymmentä ja viittä markkaa.
— Ee — eih, sanoi Miska ja pudisti päätään. — Ennen teemme sen itse lihaksi.
— Niin, mitäs me sitä nyt kovin halvalla rupeamme myömään, yhtyi isäntä Miskaan.
Lehmä ynisi. Laurin mielestä se rukoili armoa.
— Yhdeksänkymmentä markkaa minä maksan, mutta en penniäkään enempää.
Sekin on jo liikaa noin vanhasta ja laihankälpästä elukasta.
Matti käveli poispäin. Meni Laurin pyörää katselemaan.
— Mitäs tahdot tästä pyörästäsi? kysyi.
— Ostaisitteko?