— Joo, naurahti Anni. Nyt ne alkavatkin.
Se oli Tuulantei. Anni rupesi laulamaan mukana, ja Lauri yhtyi häneen, samalla pitäen huolen että tuoli keinui.
Tula tuulan tuli tuli tei,
Emme erkane konsana, ei.
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
Paras aarteeni oot sinä mun,
Minä sun, —
Mitä toivoisin minä muuta!
Tula tuulan tuli tuli tei,
Oma onni se yhtehen vei.
Ja nyt tulkohon hallat ja harmit ja muut
Ilo huoleton meillä on,
Naurussa suut, —
Ja kirkkaana päivä ja ilta.
Tula tuulan tuli tuli tei…
— Kas isäntää ja emäntää! huudahti Laikkolan Vihtori — kun juoksujalassa meni pukuhuoneen läpi näyttämölle.
Anni ja Lauri vain nyökkäsivät päätään ja jatkoivat laulua:
Emme erkane konsana ei,
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
Paras aarteeni oot sinä mun,
Minä sun, —
Mitä toivoisin minä muuta.
Soittajat soittivat sävelen moneen kertaan, ja he lauloivat aina mukana.
— Junnu ja Johanna! Kuinka monta kertaa pitää käskeä! kuului äkäinen ääni näyttämöltä.