— Mene nyt! kehoitti emäntä. Sanni yritti paremmin piiloutua.
— Kuinka et sinä isälle mene? nuhteli emäntä ja hellällä väkivallalla irroitti Sannin itsestään.
Sanni purskahti äänekkääseen nauruun ja tunki emännän eteen, hänen ja takkakiven väliin.
Isäntä otti sokerinpalan astiasta pöydältä, asetti sen avonaiselle kämmenelle ja Sannia kohti kättään kurottaen houkutteli:
— Tule nyt paapan syliin!
Emäntä siirsi Sannin pois takkakiven kyljestä ja velliä sekottaen istui kivelle.
— Vooi mitä isällä on! huudahti ja yritti kääntää Sannia isäntään päin. Katso! Mene nyt syliin, taikka minä menen!
Sanni päästi suuriäänisen naurun ja alkoi pyrkiä emännän syliin.
— Eei — älä minun syliini tule. Ei minulla mitään ole. Mutta mene isälle! Sillä on sokeria, neuvoi emäntä ja otti Sannin syliinsä.
Sannin kasvojen ilme oli yhtä hyvin itkun kun naurunkin ilmettä ja hän kiersi kätensä emännän kaulan ympärille.